20.08.2008 - 18:13
Ikuinen välituksen aiheeni täällä Bangkokissa on luonnon etäisyys. Täällä kun on vain betonia ja pakokaasua. Luoja lienee kuullut valitukseni, kun lähetti tänään luonnon luokseni.Tullessani töihin näppikselläni oli reilusti gekon kakkaa ja joiduin heti aamutuimaan näppiksen desinfiointipuuhiin. Että kiitos vain taivaan isä, että asetit sen kaakaois-Aasian ainoan ripulista kärsivän gekon juuri minun näppikselleni. Kotiportilla tallasin melkein käärmeen päälle. Sain oikein sydänkohtauksen ja meinasin kuolla vanhana piikana, mutta selvisin. Katu oli sillä hetkellä mustanaan naapureista, jotka myös saivat sydänkohtauksen, kun luulivat, että farangi vetelee siinä viimesiä ja heidän on mahdollisesti tehtävä asialle jotain. Selvisimme kuitenkin kaikki hengissä, käärme, minä ja naapurusto. Kaksi edellistä pidättivät pitkään säikähtäneinä hengitystä ja kaikki muut remahtivat raikuvaan nauruun. Tapa, jolla Thaimaalaiset ilmaisevat kaikkia epämiellyttäviä tunteitaan. Itse osasin järkytyseltäni vain laoa, jolla kysyin oliko kääme vaarallinen. Vastauksesi sain "naa gua" tai "naa kua", jota en ymmärtänyt. Kotona yritin löytää vastausta sana-arvoitukseen sanakirjasta, mutta en löytänyt sieltä mitään tilanteeseen sopivaa gualta tai kualta kuulostavaa. En tosin tiedä osasiko etsiä oikeasta kohdasta, sillä koko sen ajan, kun olen kyseisen teoksen omistanut, en ole onnistunut löytämään siitä yhtään etsimääni sanaa. Koko kirja on täynnä jotain ihme risuaitaa ja aidanseivästä. Päivän kruunuksi löysin vielä torakan ruokakaapista. Sillä oli ainakin kilometrin pituiset tuntosarvet ja se oli niin ällö kuin torakka vain voi olla. Yritin pyydystää sitä luudulla, mutta pääsi perskules karkuun. Nyt se vaanii minua keittiössä sarvet pystyssä ja huutaa: Hä hä hä hää!Ja minä lupaan, että en valita betonista enää koskaan. Ei luonnon ihan näin lähelle tarvitse tulla. PS: Kuvan gekolla ei ole mitään tekemistä näppiseni tai Bangkokin kanssa. Se on Vientianelais-yksilö, jolla ei ole ripulia ja joka siinä temppuilee entisen betonitaloni ikkunan hyttysverkossa.
18.08.2008 - 19:32
Olen viimeaikoina nähnyt kuvan moottorilla kulkevia kaksipyöräisiä laitteita kaupungilla ja oletettavasti kyseessä on ollut jonkin sortin promootio. Minkä sortin promootio on ollut kyseessä, ei ole minua mietityttänyt, vaan olen ihmetellyt laitteen käyttötarkoitusta. En tiedä laitteelle nimeä millään kielellä, enkä ymmärrä voisiko joku oikeasti haluta tuollaisen omakseen, ja jos haluaisi niin miksi ihmeessä? Ymmärrän toki, että sairaaloissa, lentokentillä, varastoissa ja muissa pitkillä käytävillä ja tasaisilla lattioilla varustetuissa paikoissa laite voi olla hyvinkin kätevä, mutta Bangkokin muhkuraisilla, portaikkailla ja saumaisilla kaduilla vehje on käyttökelvoton. En keksi laitteelle mitään käyttöä yksityisessä omistuksessa missään muuallakaan mualimassa. Olenhan oikeassa, laite on turhake?
16.08.2008 - 10:04
Elämääni kuuluu nyt jännitystä, kun kuun lopulla työmatkailen taas Burmassa. Tällä kertaa ohjelmassa on ensimmäinen vierailuni viidakkopääkaupunkiin. Yangon ei siis ole Burman pääkaupunki vaan NayPyiTaw (lausutaan Napitoo), joka sijaitsee 320 kilometriä Yangonista pohjoiseen, keskellä maata, keskellä malarian riivaamaa viidakkoa. NayPyiTaw on ollut Burman pääkaupunki marraskuusta 2005 lähtien. Sitä ennen se oli rakennusalue ja sitä ennen pelkkää metsää. Koko kaupunki on upouusi ja kaikki siellä asuvat ihmiset ovat muuttaneet sinne sen rakentamisen ja perustamisen myötä eli tällä vuosituhannella. Kaikki ministeriöt ja valtionvirastot sijaitsevat nykyään NayPyiTawssa. Se on luonnollisesti armeejan ja sotilasjuntan koti ja päämaja. Sotilaiden lisäksi kaupungin väestö koostuu monesta onnettomasta virkamiehesta, jotka joutuvat asumaan erossa perheestään, perheiden asuessa edelleen vanhassa pääkaupungissa Yangonissa, jossa entiset hallintorakennukset, ja muun muassa vanha parlamenttirakennus, kaikuvat tyhjyyttään. Näitä rapistuvia monumentteja on ympäri Yangonia mustuttamassa sen asukkaita maanjohtajien erikoisista päähänpistoista. Yllä oleva kuva on viime reissulta Yangon/Rangonista. Kaikki Yangonin palmut ovat edelleen pyörremyrskyn pieksämän näköisiä kuten kuvassa.
11.08.2008 - 16:46
Bangkokin aamutaivas oli tänään musta. Kiinalaisessa kaupunginosassa paloi ja liikenne oli tukossa parin kilometrin säteeltä. Bussi kiersi ja kaarsi, mutta pääsin pois oikealla pysäkillä.
Aamun lehdessä luki, että Thaksin ja vaimo ovat paennet Lontooseen. Eivät usko saavansa oikeudenmukaista oikeutta parhaillaan menossa olevassa korruptio-oikeudenkäynnissä. Ainoa oikeudenmukaisuus lienee heidän vinkkelistään syyttömäksi julistaminen.
Etelä-Ossetian ja Abhasian tapahtumat saivat otsarypyt astetta syvemmiksi ja harmaat tunkemaan päänahasta.
Sitten tuli viesti Scarlett Käkriäisestä, että Vientianeen odotetaan tulvaa. Mekongin pinta on vain 30 cm joen penkereen alapuolella. Jos Mekong River Commissionin ennustus pitää paikkansa niin ensi yönä joki tulvii yli äyräiden. Soitin heti työkavereille, mutta he eivät ehtineet puhua, kun tyhjensivät parhaillaan toimistoja ja varastoja, kantoivat tavaroita viereisiin rakennuksiin ylempiin kerroksiin ja kasasivat hiekkasäkkejä rakennusten ja ilmastointilaitteiden moottorien ympärille.
Tutkailin lopuksi vielä tuota yläpuolelle postaamaani kuvaa ja laskin mitä muita katastrofeja siitä voi tulipalon lisäksi löytää. Vesihyasintit ovat ainakin eilisestä lisääntyneet Chao Prayassa. Veden noustua ne ovat lähteneet kanaaleista liikkeelle ja täyttävät kohta puoli jokea. Joen väri kertoo tarinaa veden puhtaudesta, aamun harmaus ilmansaasteista ja asumusten tiheys ylikansoituksesta.
Onneksi huomenna on kaikilla Thaimaalaisilla, ja tietysti myös minulla, vapaapäivä. On kunigattaren syntymäpäivä ja Thaimaan äideillä äitienpäivä. Hyvää Thaimaalaista äitienpäivää omalle äiti-kullalle, kaikille muillekin äideille, äiti-maalle ja maan äidille.
07.08.2008 - 10:01
Ilmoitan Skypessä maakseni Thaimaan ja kieleksi englannin ja Skype on auki lähes aina, kun olen koneella. Saan päivittäin skype-viestejä tuntemattomilta miehiltä. En koskaan vastaa niihin vaan klikkaan suoraan "decline" kuvaketta. Tänään tein kuitenkin poikkeuksen, kun Chris Saksasta lähetti minulle seuraavan viestin kesken raportinkirjoitusurakkani:
"hello and a nice day to thailand. i'm a 45 years "young" man ... and i say it directly ... i'm looking for a new wife for my live. when you are interested to know more about me, write to me, please."
Eli suomeksi: "hei and hauskaa päivää Thaimaahan. olen 45-vuotias "nuori" mies ... ja sanon sen suoraan ... etsin uutta vaimoa elämääni. jos olet kiinnostunut tietämään minusta enemmän, kirjoitathan minulle."
Vastasin, että olet todellakin suora Chris, mutta valitettavasti en ole aasialainen vaikka asunkin Aasiassa ja toivotin hänelle myös onnea etsintään. Vastaukseksi Chris lähetti suoralle luonteelleen sopivan vastauksen "bye".
Tällainen vävyehdokas olisi nyt tarjolla jollekin Thaimaalaiselle perheelle. Suoraan Saksasta.
26.07.2008 - 11:44
Pitkähköksi venyneen blogitauon aikana vietin lähes kaksi viikkoa Laosissa. Tuon lähes pariviikkoisen aikana kävin etelä-Laosissa, Paksessa, jossa oli ihanaa, vihreää ja sadekauden rehevää. Paksessa nukuin hotellissa, joka oli Champasakin entisen kuninkaan palatsi ja kahden yön ajan kuvittelin olevani prinsessa. Vaikka kyseinen hotelli onkin Paksen paras, se ei silti ollut mikään Shangri-La, mutta oikein hyvä, siisti ja siirtomaahenkinen leveine parvekkeineen, joille jokaisen hotellihuoneen ikkunat ja ovet antavat. Paksessa ehdimme katsastaa suurimmat nähtävyydet. Vat Phoun näkeminen edellytti Mekongin ylitystä ja tuo lauttamatka oli minusta niin jännittävä, että se jäänee päälimmäiseksi muistokseni tältä Champasakin matkalta.
Lautta oli hyvin yksinkertainen lautalava kahden metalliveneen päällä. Siis sellainen katamariinityyppinen alus. Kuvassa se pilkottaa kaislakatoksen takana. Sitä ollaan juuri lastaamassa autoilla, joita lavalle mahtui oikein kunnioitettava määrä hyvin tiiviiksi metallikeskittymäksi. Itse lautasta en saanut kunnon kuvia, kun istuin lastauksen ajan omassa minibussissa takimmaisella paikalla ovesta katsottuna, enkä sieltä kehdannut lähteä kiipeämään penkkien ja muiden matkustajien yli kohti ovea päästäkseni ulos kuvaamaan. Yllä olevan kuva otin auton ikkunan läpi ja sillä taso on sitä mitä näkyy. 
Lautalla oli autojen lisäksi paljon väkeä. Tässä kaksi muonituksesta vastannutta nuudelikauppiasta. Taustalla näkyvä punaiseen T-paitaan puettu pää kuuluu aluksen kapteenille, joka istuu siinä ruorin takana aluksen komentosillalla. 
Laivan laskusillalta kuvatun rouvan kattiloissa oli myynnissä yhtä lempiruokani eli yrteillä maustetussa kookosmaidossa keitettyä jauhettua kalaa riisinuudeleilla. Valitettavasti tuo herkku kuuluu nykyään kiellettyjen listalle kolesteroliarvojeni kilahdettua kohti kattoa. Lienekö ollut kielletyn hedelmän kutsu, kun huomasin kuvia koneelle ladatessani, että olin ottanut rouvasta ja kattiloistaan lähemmäs kymmenen kuvaa. Matka sadekauden leveän Mekongin yli kesti parisenkymmentä minuuttia ja toisella puolla oli pieni kylä, jossa oli monta ranskalaisajan siirtomaatyylistä vanhaa taloa. Niistä en valitettavasti saanut kuvia, kun huristelimme pysähtymättä kohti Vat Phouta. 
Vat Phou on khmer-tyylisen temppelin rauniot ja kuuluu UNESCON maailmanperintölistalle. 
Vat Phou lausutaan vat phuu, mutta translitteroidaan ranskalaisittain kuten lähes kaikki paikkojen nimet Laosissa. Se sijaitsee Phu Kaon vuoren juurella. Tällä retkellä olin oiken reipas ja kiipesin kaikki liian monta, korkeaa, kapeaa ja epätasaista porrasta ylös ylätemppelille. Ylös päästyäni meinasin pökertyä ja joiduin istumaan aika tovin ennen kuin aivoni lakkasivat pyörimästä kalloni sisällä. Kun kaikkien mukana olleiden suureksi huojennukseksi sevisin taas jaloilleni pyörtymättä kuvasin vielä Vat Phouta lintuperspektiivistä ennen kuin laskeuduin alas noita terveyttä uhmaavia portaita.
Kaikkea muutakin reissulla näin. Näin kuusimetrisen putouksen. Näin ihanan, salaisen sademetsäkylän, hurjan kauniin ja jännitävän Tarzan-metsän keskellä. Tuo metsä oli täynnä mitä ihmeellisimpiä kukkia, tuoksuja, ääniä ja perhosia. Tulomatkalla yövyimme Thakekissä, Khammouanen läänissä, jossa illalliseksi nautittiin perinneruoka feutä, joka lausutaa föö. Tämän ruuan kohdalla olen aina kiitollinen ranskalaisesta kirjoitustyyllistä, sillä feu näyttää paljon herkullisemmalta ruualta kuin föö. Eikö? Illallisen aikana hurjan rankka monsuunisade pieksi katua ravintolan edustalla Thakekin ranskalaiskorttelissa Mekongin rannassa. Valitettavasti saavuimme Thakekiin jo yön laskettua, joten kuvaa tuosta viehättävästä paikasta en valitettavasti saanut. Matkan aikana näin myös kaksi rakenteilla olevaa stadionia, joita Laos rakentaa ensivuoden Kaakois-Aasian kisoja varten kiinalaisten rahoilla. Palkaksi stadioneiden sun muiden urheilupaikkojen rakentamisen rahoittamisesta, Kiina saa sijoittaa 10 000 kiinalaista perhettä lähelle Vientianen keskustaa rakennettavaan kaupunginosaan. Mielenkiintoista maastamuuttopolitiikkaa Kiinalaisilta, jotka ovat hiljalleen muuttamassa Laosia siirtomaakseen. Kysymykseeni siitä, että onko nämä 10 000 kiinalaista perhettä sellaisia yksilapsisia ydinperheitä, ei kukaan osannut vastata. Sellainen kun ei laosilaisen mielestä ole edes perhe. Perhe on se johon kuuluu monta polvea ja paljon monikertaisia pikkuserkkuja, tätejä ja setiä. Paljon ihmisiä, hyvin paljon.
PS: Minun piti vielä kiittää kauniisti Timbuktun Deetä brilliantesta minkä hän minulle lahoitti matkani aikana, mutta nyt tuli illalliskutsu Sukumvithille, johon jo vastasin myöntävästi, joten täytyy mennä. Brillianteista ja muista Laosin tapahtumista lisää ensi kerralla. Kiitos Dee sinne saakka!
07.07.2008 - 17:44
Heinäkuu on mätäkuu ja silloin ei saa lävistää korvalehtiä, koska kuumuuden ja kosteuden takia haavat tulehtuvat herkemmin kuin muina kuukausina. Näin muistan minulle lapsena kerrottaneen. En tiedä onko tuossa haava-asiassa perää, mutta sitä ei käy kiistäminen, etteikö heinäkuu olisi mätäkuu. Tänään nimittäin kuulin oikean mätäkuun jutun.
Palasin viime perjantaina Laosista ja seuraavan kerran matkustan sinne ensi perjantaina. Aamulla raportoin matkasta esimiehelleni ja arvatkaapa mitä hän sanoi? Hän kysyi, että haluaisinko takain Laosiin töihin. Siis kokonaan. Ensin tipuin tuolilta ja sitten aloin vatkaamaan kiireesti päätäni. Suusta tuli refleksiomainen "EI, EN MISSÄÄN NIMESSÄ", sillä en todellakaan halua takaisin Laosiin, vaikka maalla onkin sydämessäni oma paikkansa ja rakastan monia asioita sieltä. Näytin ilmeisesti niin järkyttyneeltä, että kieltoni kuullessaan esimies sanoi monta kertaa, että: "Okei, okei, ei puhuta siitä enää. Unohdetaan koko juttu. Don't worry!"
No, en sitten huolestu, mutta tuo kysymys tietää minun hommissa armottomasti sitä, että en todennäköisesti ole enää maaliskuun 2009 jälkeen Bangkokissa. Työt jatkunevat, mutta jossain muualla. Saa nähdä mitä seuraavaksi tarjotaan. Itä-Timor, Bangladesh, Pakistan... Voi ei! Ei haluu! Kambodza sopisi ja Burmaan lähtisin juosten, mutta sielläpä ei ole paikkoja. Pitää vissiin alkaa lukemaan taas Galaksikylän Sanomien työpaikkailmoituksia ja toivoa, että joku etsisi ammatikseen linnunrataa kiertävää liftaajaa vakituiseen työsuhteeseen.
