Tehdessäni tuttavuutta Laosilaisten kanssa olen usein törmännyt kysymykseen: "Minä viikonpäivänä olet syntynyt?" Laosillaiselle ei ole tärkeää syntymävuosi, -kuukausi tai -päivä vaan viikonpäivä, sillä se määrittelee ihmisen luontoa ja kohtaloa.

Aikana anno Laos en ollut koskaan elämässäni ajatellut koko viikopäiväasiaa, mutta lievästä sosiaalisesta painostuksesta johtuen olen joutunut sen selvittämään. Tänään tiedän, että se erityisen kylmä ja pimeä aamu, jona monia monia vuosia sitten synnyin oli tiistai. Sitä millainen tiistaina syntynyt henkilö on, en ole halunnut selvittää enkä koskaan tule selvittämäänkään, sillä pelkään kuulevani jotain epämiellyttävää. Ja miksi haluaisin kuulla jotain ikävää elämästäni elämäni tässä vaiheessa, kun takana on niin monen monta onnellista vuotta. Ei, ei. Hyvillä mielin valitsen tietämättömyyden. Ainoa asia, jonka viikonpäivistä olen oppinut on se että torstai on erityisen hyvä päivä uusille asioille. Eli jos muutat taloa tai hankit lemmikin niin muutto tai pennun kotiintulo on hyvä ajoittaa torstaille. Ja jos joku lukija tietää syntyneensä torstaina niin nyt voi olla oikein hyvillään, kun on onnistunut aloittamaan maallisen vaelluksensa niin erinomaisena viikonpäivänä ja saanut olla paljon onnellinen.

Syntymäviikonpäivä on muuten helppo selvittää Ikuinen kalenteri-sivulta. Rouva Dee Posio löysi sivun vajaassa puolessa minuutissa, kun itse olin googlannut vanhoja annakoita ainakin viisitoista minuuttia. Voisinkohan tästä päätellä, että tiistaina syntyneet eivät löydä elämässä etsimäänsä. Johtopäätöstä tukee myös jo viikon jatkunut pankkikirjan metsästykseni. Piilotin sen johonkin tosi nokkelaan paikkaan ennen matkaani Ruukkujen tasangolle ihan vaan siltä varalta, että kodissani käy poissa ollessani rosvoja. Nyt en löydä kirjaa mistään, enkä muista millään missä se nokkela piilo tällä kerralla on. Kirja on ollut hukassa, tai siis tosi hyvässä tallessa niin kauan, että sitä etsiessäni olen ehtinyt velkaantua Inkeri Rinkelille jo 200 dollaria. Huomenna aion taas etsiä lisää, käännän kaappeja, auon kirjoja, mietin ja muistelen ja jos sitä pankkikirjaa ei löydy niin teoriani tiistaina syntyneiden kohtalosta epäonnisina etsijöinä pitää takusti paikkansa. Niin varmasti, että seuraavaksi teen kyllä aiheesta väitöskirjan.

...Vai olisko kotonani kuitenkin käynyt murtovarkaita ja en ole vain sitä hoksannut? Hmmm...

Oli miten oli. Kun tämä almanakkasivu nyt kuitenkin löytyi niin huvittelin tarkastamalla samalla myös siskojeni syntymäviikonpäivät ja selvisi että toinen siskoistani on syntynyt maanataina ja toinen lauantaina. (Hä, eikö ne ollutkaan identtisiä kaksosia???) Kaksosista, ei kun kaksikosta sisar Lauantai on se, joka nyt alustavasti suunnittelee matkaa tänne Indokiinaan ja sisar Maanantai on se, joka nyt alustavasti suree sitä, että ei ehkä pääse matkalle mukaan. Asia kehittyy sisar Lauantain raportin mukaan seuraavalla tavalla:  <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

"Asia etenee... nyt on pomon hyväksyntä virkavapaalle. Jännittää... Kysyin eilen sisar Maanatailta, että pystyykö järkkäämään, että lähtee mukaan, mutta työkuviot on niin hankalat, ettei näillä näkymin pysty. Sisar Maanatai taisi ihan masentua kun kuuli, että ollaan lähdossä. Sillä tekisi kamalasti mieli lähteä mukaan"

Kyllä tällaiset uutiset liftaaja Tiistaitakin masentaa, mutta uskon, että kaikilla maanataina syntyneillä on erityinen matkailukeiju, joka pystyy järjästämään matkoja ja työkuviota niin, että loppujen lopuksi kaikki maanantaina syntyneet aina pääsevät matkalle mukaan. Jos tämä teoriani osoittautuu oikeaksi ja tapaan sisareni Maanatain pian täällä, niin alkaapi se liftaajan väikkäri olla aika lailla paketissa.