Hyva aikomuseni paivittaa blogia on nyt heitetty roskakoriin ja lupaankiin, etta matkakertomus jatkuu tai alkaa vain jos joskus ehtii ennen kuin loma loppuu.

Olen nyt sitten viimeisten paivien aikana kulkenut Sydneyn, Aucklandin, Gisbournen, Tolagan lahden, Rotoma-jarven, Rotoruan, Hamiltonin ja Wellingtonin kautta Christchurchiin ja huomen aamuna suuntamme Eean kanssa kohti etelaa eli Dunedinia.

Sydneyssa en oikesastaan edes kaynyt, mutta se kuulosti tuossa yllaovassa listassa mukavalta, joten lisasin senkin rimpsuun. Nain kaupungin aamunkoiton lentokoneen ja lentokentan ikkunan lapi valilaskun aikana, joten olen kaveleskellyt kaupungin laitamilla ja maaperalla. Nain kaupungin profiilin ja sataman nostokurjet ja tunsin melkein olevani siella, joten pieni epatarkkuus sallittakoon.

Aucklandin pysays ei sekaan kuuluisi matkakertomukseen, koska siellakaan en kaynyt kunnolla. Kunhan vain vaihdoin lentokonetta, vetelin ensimaiset Uuden-Seelannin ilmat keuhkoihini annoin sateen pikkaisen kastella ja ihmettelin taman maan talven vihreytta ja vehreytta. Muutaman tunnin odotuksen ja usean vaatekerran lisayksen jalkeen hyppasin Gisbournen koneeseen, joka oli sellainen pikkuinen 20-paikkainen varkki, jossa istuttiin ihan kapteenin seljan takana.

Kone lensi kuitenkin hyvin ja korkealla ja saavuin pian ensimmaiseen kunnon etappiini eli Gibrourneen aivan suunnitelman mukaan. Gisbournen lentokentta muistutti lammaslaidunta ja maalaismaisen savayksen lentokentalle antoi kiitoradan poikki kulkeva junarata. Eea oli kentan laidalla odottamassa ja heti kun sain jalkani ulos koneesta, kuulin hanen huutelunsa: "Tervetuloa Linnunradan liftaaja!"

Gisbournen keskusta

Vietimme muutaman paivan Gizzyssa, kuten paikalliset alkuasukkaat paikkaa kutsuvat. Gizzy on Uuden-Seelannin Kouvola ja Kokkola. Pieni, unelias ja autio, mutta erotuksena edella mainittuihin kaupunkiserkkuihinsa Gizzyssa on hurja maara pitkia ja kauniita rantoja ja siella asuu suuri maara maoreja. Rannikolla ei juurikaan ole saaria, joten Tyynen valtameren tuulet paasevat puhaltamaan Gizzyn aallot lainelautailijoille sopiviksi. Vierailimme Eean sukulaisten ja tuttujen luona koko Gizzyn vierailun ajan ja huomasin, etta jokaisen talon vaki harrasti surffausta riippumatta isannan tai emannan iasta. Jokaisen talon vaatenaulakossa roikkui markapuku ja terasseja koristivat sukelluspullot, rapylat ja lainelaudat. Olisin kovasti halunnut itsekkin paasta lainelautailemaan, mutta Laosin jalkeen Uuden-Seelannin talvi tuntui luissa ja ytimissa ja ajatus sukkien ja kenkien riisumisesta siina viimassa sai uteliaan luonteeni varsin mukavuudenhaluiseksi.

Yksi monista Gizzyn rannoista

Gisbournen kylmyys olikin varpaita ja sormenpaita koetteleva kokemus. Ennen lahtoani kehuin olevani kylman ilmaston tytto ja leveilin kestavani minka maalaista talvea tahansa ja ihan kevyesti, mutta sainpa taas kerran syoda sanani ja huomata, etta tropiikki on tehnyt tehtavansa. Talvella kylma on kylmaa, viilea on kylmaa, sade on kylmaa ja tuuli on kylmaa olipa se milla puolen paivantasaajaa tahansa.