Nyt valitan. Olen uupunut, loppuun rutistettu rusina, jolla on tyhjä takki. Tämä kaikki työn takia, sillä viimeiset kaksi viikkoa olemme sulkeneet tilejä budjettikauden loppumisen merkeissä. Hurjan jännittävää elämää täällä Indokiinassa siis eletään.

Tuntuu kuin olisin juossut maratonin, niittänyt viikatteella pari peltoa, nostanut perunat, porkkanat ja lantut ja kerännyt suolta ainakin sankollisen karpaloita. Tämähän on tietysti kuvainnollista kirjoitusta, sillä eihän kukaan meistä puhdasverisistä pullamössösukupolven edustajista ole juurikaan niitellyt tai yhteen putkeen tuollaisia asoioita tehnyt. Eihän? Pakko selittää tai muuten tulee kuittia ahkeralta isältäni, joka todennäköiseti hymyilee tuota edellistä lukiessa ja liftaajan niittokokemuksia miettiessään. Isältä kun niitot, nostot, ja suojuoksut sujuvat tuossa tujauksessa ihan tuts vits. Suloinen psykologinen harha tämä uupumiseni, koska koko kahden viikon aikana en ole juurikaan tietokoneelta poistunut.

Joka tapauksessa, nyt on kuitenkin kiva tulevana viikonloppuna lomailla ja leputtaa silmiä Laosilaisessa maisemassa ja kipeyttää nämä olemattoman kuuluisat niittolihakset ihan oikeasti onnikkamaratonilla laosilaisessa vuoristossa.