Anna anteeksi lukija, että katosin sanomatta sanaakaan. En kestänyt koirien haukuntaa ja lähdin kohti punaista planeettaa. No, kävin myös Singaporessa ja kun tulin takaisin tein paljon töitä ja kun työt oli tehty tuli vieraita, enkä ole mitenkään ehtinyt blogisorvin ääreen. Tässä minä nyt kuitenkin olen. Takaisin Pattayalta ja Singaporesta sormet notkeina, valmiina päivityshommiin.

Tauon jälkeinen nettielämäni alkakoon pikakatsauksella kuluneeseen kuukauteen. Eli ennen joulua matkailin Singaporessa. Raffles Hotellin baarissa maistoin elämäni ensimmäistä Singapore Slingiäni ja vain koska olin siellä ja drinkki on kuuluisa. Olen aina vältellyt tuota kuuluisaa sekoitusta, koska se muistuttaa ihan liikaa smurffilimsaa ja smurffilimsan näköisiä juomia välttelen nuoruuden kokemusten perusteella, sillä elämäni ensimmäinen drinkki oli sininen enkeli. Ja se sininen enkeli oli suunilleen yhtä järisyttävä makuelämys, kun Galaksikylän koulun tilliliha.

Pakenen taas aiheesta, mutta nyt on pakko selvittää tämä trauma, kun se nyt näin yks kaks tuts vits tuli mieleeni. Syyt jotka johtivat tähän loppuelämän drinksutraumat aiheuttaneeseen kokemukseen oli viaton kysymykseni "Mitä mää sanon, ku se tarjoilija tullee?", jonka esitin äidilleni ensimmäistä kertaa 18-vuotiaana ravintolaan lähtiessäni. Äiti sitten siihen kokeneena naisena neuvoi, että hän tietää kaksi trinkkiä, toinen on sininen enkeli ja toinen on ampiainen, tilaa jompi kumpi. Tällä ohjeella varustautuneena pistimme siskojen kanssa toppatakit juhlamekojen päälle, lapikkaat jalkoihin, hyppäsimme isältä kovalla kerjäämisellä lainattuun autoon ja ajoimme 30 kilometriä Tappelukylään ja sen parhaaseen soittoruokalaan. Kun kauluspaitaan ja mustaan hameeseen sonnustautunut tarjoillija tuli valkoisella tuukilla päälystetyn pöytämme viereen sain änkytettyä hänelle sen enkelidrinkin nimen. Kun sitten sain sen suloisen sinisen ihanuuden eteeni ja ensimmäisen kulauksen suuhuni, en ole ollut enää koskaan sama ihminen. Eli mitä tästäkin nyt opimme? Ainakin sen, että vaikka äidit ovatkin viisaita naisia niin aina heidän neuvot ei kyllä ole ihan viisaita. Monta kertaa olen näitä kirjavia drinkkejä katsellessani miettinyt, että mitäköhän olisin silloin ensimmäisellä kerralla tilannutkaan, jos olisin tehnyt tuon ratkaisevan kysymyksen isälleni?

Se Singaporen Singapore Sling oli tosi hyvä juoma ja lupasin itselleni, että taidanpa tilata sen toistekkin, jos vielä Singaporen Raffles Hotelliin eksyn. Se hotellikin oli muuten aivan ihana. Sellainen vanha siirtomaatyylinen rakennus. Ihan kuin elokuvakulissi, mutta oikeasti oikea, vanha ja romanttinen. Hieman saman tyylinen kuin kaupunkivaltion taidemuseo, josta alla oleva kuva.

Muuta kivaa Singaporessa oli yllättäen sen eläintarha. En ole koskaan pitänyt eläintarhoista, mutta tämä eläintarha oli kuitenkin yllätyksekseni kaunis, siisti ja tilava. Eläimet eivät olleet häkeissä vaan pienillä saaren puolikkailla, joissa heillä oli tilaa liikkua, kiipeillä ja juosta. Erityisesti sekosin seeproista ja kiraffeista, joista tulikin sitten otettua kuvamuistoja koko loppuelämän tarpeisiin.

Ruoka-aikaan satuimme sarvikuonojen kodin kohdalle ja koimme pienehkön sydämen pysähdyksen, kun kaksi veturin kokoista mieseläintä yritti kalauttaa sarviaan vastakkain. Eläintenhoitajan kevyt muoviharavan näpäytys molempien urosten pepuille laukaisi onneksi tilanteen ennen kuin kunnon tappelu ehti syntyä. Rauha sarvikuonoille.

Singaporessa näin myös elämäni ensimmäisen elävän jääkarhun. Vaikuttava eläin, jonka uimista olisin voinut katsella tunteja. Kaunis valkoinen turkki hulmusi sinisessä vedessä pehmeästi ja epätodellisen hitaasti karhun ympärillä.

Singaporen joulun jälkeen uutta vuotta viirattiin sitten Pattayalla, jossa en ollut käynyt koskaan aikaisemmin. Kokemus oli positiivinen negatiivisista odotuksista huolimatta. Pattayan erikoisuus on sen surrealistisuus. Maailmassa tuskin on mitään toista paikkaa, jossa on yhtä paljon vanhoja miehiä, baarityttöjä, vodkaa ryystäviä venäläisturisteja ja 26 suomalaisten omistamaa baaria. Koko siellä oloajan kuljin silmät ymmyrkäisinä ja tunsin, että en ole punaisten lyhtyjen Pattayalla vaan punaisella planeetalla.

Huomisiin ystävät, Nyyrikki, Hurina, Rita, Ansku, Tipitii, T, Rita Mali, Rouva Posio, Inkeri Rinkeli, äitee makee, isä komee, siskot Maanatai ja Lauantai ja kaikki muut, jotka ovat kommentoineet, kirjoitelleet ja liftaajan perään huudelleet. Ai äm bäk!