Maurelita kertoi blogissaan kotikaupunkinsa riemukaarista ja hänen innoittamana kerron minä nyt Vientianen voiton portista eli Patuxaista.

38671.jpg

Patuxai on That Luangin ohella Vientianen huomiota herättävin monumentti. Se sijaitsee kaupungin keskustassa Miljoonan elefantin valtakadun päässä pienellä ovaalin muotoisella puiston pläntillä, jota ympäröi kolmikaistainen tie. Tätä tietä jotkut kaupungin asukkaista luulevat liikenneympyräksi, toiset jouksuradaksi, kolmannet Hungaroringin aasialaisserkuksi ja tämä on myös se samainen tie, joka kerran leipoi liftaajan polvet asfaltti-ihottumalle erään ilmalennon päätteeksi.

Kaukaa Patuxai muistuttaa esikuvaansa Pariisin riemukaarta, mutta läheltä katsottuna sen yksityiskohdat ja koristelut paljastavat sen kaukoitäiseksi.

38672.jpg

39000.jpg

Patuxai rakennettiin vuonna 1969, aikana jolloin amerikkalaiset pitivät Laosissa järjästystä ja sotivat salaista sotaansa. Kaari valettiin Yhdysvaltojen Laosille lahjoittamasta betonista, jonka hyväuskoiset lahjoittajat antoivat Vientianen kaupungille lentokentän uutta kiitorataa varten. Laosilaiset kiittivät ja kasasivat lahjoitetun betonin sodassa kuolleiden muistoksi, Patuxaiksi eli voiton portiksi. Tästä syystä Patuxaita sanotaankin pystyksi kiitoradaksi. Mutta miksi amerikkalaisesta betonista rakennettiin muistomerkki, joka muistuttaa niin kovasti edellisistä isännistä, ranskalaisista?