Pään roikottaminen on kovaa hommaa erityisesti niskalle. Olen sitä nyt kurkuani myöten täynnä ja päättänyt saada entisen iloisen mieleni takaisin maksoi mitä maksoi. Maksamaan se meinasi tullakin, sillä päätin hoitaa tylsä-, anteeksi surumielisyyttäni shoppaamalla. Hoitomuoto tunnetaan myös tieteellisellä nimellä "retail therapy".
Laosissa tämä hoitomuoto on kuitenkin hankalasti saatavilla kauppojen puutteen, pienen koon ja valikoimien rajallisuuden takia, joten käännyin toisen kotini eli internetin puoleen. Koska uudet kengät ovat aina tehneet minut hyvin onnellisiksi, päätin kävellä googlen kautta Amazoniin suupielet vain ihan pikkuisen surumielisyyden vääristäminä. Onneksi löysin nopeasti unelmieni mielialalääkkeen:
:Kun en saanut eniten haluamaani, päätin tyytyä astetta pienempään annostukseen ja valitsin ostoskoriini:
Ennen kuin romahdin uudelleen muistin monet hyvät neuvot ja lohdutuksen sanat, joita olen viimeisen parin viikona aikana saanut blogiystäviltäni. Ohjeita noudattaen olin hankkinut reilun annoksen suklaata, joka auttoi ensi hätään huomattavasti paremmin kuin Jarkko Niemisen peli. Kiitos Juho. Nyyrikin ohjeiden mukaan laitoin kevyempää musiikkia tunesiin ja tanssin pitkin olohuonetta huonekaluihin kompastellen ja sekin auttoi. Kiitos Nyyrikki. Lopuksi auttoi vielä Hurinan blogin lukeminen. Kiitos Hurina. Pikkuhiljaa tunsin itseni taas toimintakykyiseksi. Kiitos kaikki.
Lopulta istahdin koneen ääreen aloin pohtia ensi kertaa kahteen viikkoon mitä tässä nyt oikein pitäisi tehdä, että ei enää tarvitsisi surra. Yritin päivittää blogiani, mutta onnistuin tuottamaan vain tätä tavallista potaskaa, joka alkoi masentamaan uudelleen. Tuotin sanoja, josta tuli lauseita ja ajatuksia, jotka alkoivat kiertää ja pomppia häiritsevästi ympärilläni. Silloin keksin, että tarvitsen jonkun toisen tavan, toisen muodon, toisen tehtävän ja päädyin avaamaan uuden blogin uudella alustalla.
Uudessa blogissa on kuvia ja mahdollisiman vähän tekstiä. Onnekseni sain vielä kaksi kaveria innostumaan asiasta ja näin seurakseni itseäni taitavampia kuvaajia, ja kas kummaa melankolia oli lähes kadonnut samoin kuin yksi viikko elämästäni, joka hävisi uutta blogia säätäessä. Uusi blogi kaipaa edelleen hiontaa ja hienosäätöä, joten en uskalla ihan vielä sen sijaintia mainostaa, mutta jos hetken malttatte niin pian saatte kotikaupunkini kotikoneelle myös kuvien muodossa.
Hyviä uutisia siis. Melankolian niska lähes taitettu. Balladit pannassa ja surulliset rakkausrunot vaihtuvat hitaasti iloisempiin. Pian luen taas nuoren ja rakastuneen ylioppilaan sanoja iloisesti hymyillen ja toivoen. Myös että en loukkaa kenekään omistus- tai tekijänoikeuksia lainatessani P. Mustapään kirjoittamaa mielenterapiaa tähän kokonaisuudessaan.
Valloitusretki
Tänään vasta lähtivät kevään väriset neitseet
suurelle valloitusretkelle
puhaltaen ruokopilliä.
Ne kengittivät itselleen helmisandaalit
ja ottivat etelätuulen hevoset.
Huhuu, huhuu.
Ja naakat muistivat,
että ne olivat vanhanaikaisia,
ja varpuset,
ja ne häpesivät keskenään.
Ja neitseet ajoivat taisteluvaunuissa
ja tulivat ikkunani alle
aivan orjanruusupensaan eteen.
Minä näin, miten lampaita laskettiin ulos,
ja kuulin sonnin haikean ämyrin.
Ja renkipoika tallin ylisillä
viritti ainoan kultaisen laulunsa
pienestä torpantytöstä
ja palsamista ikkunalla...
Ne pidättivät etelätuulen hevosia
ja puhalisvat taikapilliä.
Hopeaiset laineet liplattivat vuoripurossa
ja menivät suoraan sydämeeni.
Kaunis neiti Margareta
tuletko tanssiin tänään?
- P. Mustapää -
Kommentit