Sain tekstarin Lontoosta. "Ala tulla jo!" siinä sanottiin. Ja minä alan. En vielä tulevana viikonloppuna, enkä sen jälkeisellä viikolla, enkä vielä sitten seuraavana viikonloppunakaan, mutta sitten. Siinä puolen kuun maissa. Pakkaan reppuuni tietokoneen ja kengät millä voi kävellä mukavasti paljon. Lähtiessä voitelen leukaperät ja kielenkannat avaan matkalla, kun pysähdyn Jyväskylässä Inkeri ja Remu Rinkelin luona. Sitten naksautan oikeanpuoleisentieliikenneohjelman päälle ja lähden kuningaskuntaan Rita Malin luo, ja sinnehän voisi jäädä asumaankin vaikka paluulippu on jo hankittu.

Suunnittelen jo kaikkea kivaa mitä lomalla haluaa tehdä. Haluaa kävellä hulluna ympäri ämpäri vanhoja reittejä Boroughsta joen rantaan ja rantaa pitkin Tate-galleriaan. Monta kertaa. Haluaa samoilla Shepherd's Bushissa ja käydä elokuvissa siinä yhdessä pienessä leffateatterissa minkä edessä ystävä kerran odotti keskellä päivää ja nähtiin Kolja. Haluaa juoda olutta pubissa Boroughssa, joka on ollut paikallaan jo Shakespearen aikoina ja toimi silloin teatterina, majatalona ja juottolana. Haluaa ihailla Angelissa asuntolaivoja ja kävellä kanaalin vartta ohi eläintarhan Camdeniin. Juoda teetä Elephant and Castlen ostarilla alakerran kahvion oransseissa muovipöydissä. Onkohan niitä enää?

Haluaa nähdä Cityn suolakurkun ja lepuuttaa iltapäivällä kävelystä kipeytyneitä jalkoja Saint Paulin katedraalissa ja kuunnella samalla kirkkomusiikkia istuen mahdollisimman keskellä kupolin alla. Greenwichissä ei halua käydä, kun siellä istutaan aina nurmikolla ja nyt on liian kylmä. Haluaa käydä pankissa ja sulkea pankkitilin, jota on pitänyt vuosia auki ihan vaan just-in-case. Haluaa saada siellä vuosia maanneet 40 muinaismuistopuntaa käsiinsä ja käyttää ne johonkin huvitukseen Ritan kanssa. Ei halua ostaa yhtään vaatetta, eikä matkamuistoa, mutta haluaa juoda vähän viiniä ja olutta ja paljon kuumaa teetä, kahvia ja syödä vain salaattia.