Viikko lempikaupunkia takana ja olen nähnyt en mitään ja on ollut ihanaa. Rita Mali on kertakaikkiaan mielekiintoista seuraa. Illat kuluvat pubeissa olutlasin yli juoruillen ja päivät kaksikerroksen bussin yläkerrassa istuen. Metrosta on tullut kallis kulkuväline ja siksi olen Rita Malin ohjetta noudattaen siirtynyt bussilla menijäksi. Lontoo on muuttunut reilussa kuudessa vuodessa paljon ja vähän.

Ihmiset ovat edelleen yhtä ihastuttavan värikkäitä kuin aikaisemminkin ja marketin kassat tervehtivat edelleen sanoilla "Hello, darling!" Niin liikuttavaa. Ruuhkat eivät ole kuudessa vuodessa hävinnet vaikka kaupungissa pitääkin nykyään maksaa tietulleja yksityisautoilla keskustaan ajettaessa. Pyöriä näkyy huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, mutta edelleen hävettävän vähän, kiitos olemattomien pyöräteiden. Mr Livingstone hoi! Bussit sen sijaan saavat nykyään ajaa omilla kaistoillaan ja liikkuvat nyt mukavasti muualla kuin kaupungin ytimessä. Kiitti Ken siitä! Elefantin ostarin kahvila on paikallaan, mutta oranssit muovituolit ja -pöydät eivät ja Boroughn rähjäisestä vihannestorista on tullut tosi hip ja superkallis luomutori. Vettä sataa noin joka toinen päivä niin kuin aina ennenkin ja knallia ei tietysti ole edelleenkään ja sateenvarjokin jäi kotiin. Kerta kaikkiaan kivaa vaikka vähän on isää, äitiä, siskoja ja niiden perheitä jo ikävä.