Tulin puoleksi päiväksi töihin ja kaupunki näytti lähes samalta kuin kaikkina muinakin aamuina. Siltojen luona näin muutaman merisotilaan ja poliisin. Sanam Luangin kentällä oli edelleen meneillään jo muutaman päivän jatkunut buddhalainen tilaisuus. Paljon kojuja, joissa alttareita, kukkia ja Buddha-patsaita ja tietysti munkkeja keltaisissa kaavuissa. Kuinka sattuikaan samaan aikaan tuomiopäivän kanssa. Aukiolla ei ollut vielä mitään mielenosoitukseen liittyvää vaikka kuinka etsin silmilläni punaista, mielenosoituksen väriä. 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sanomalehtien kannessa lukee tänään "Judgement Day".  Tuomio annetaan iltapäivällä alkaen kello 13.30 ja istuntoa voi seurata suorana televisiosta. Silloin selviää ovatko aiemmin hallinnut Thai Rak Thai puolue ja sen kilpailija Demokraattinen puolue syyllistyneet vaalipetoksiin. Jos tuomioistuin (Constitutional Tribunal) tuomitsee puolueet syyllisiksi, niiden poliittinen toiminta kielletään viideksi vuodeksi ja jos näin käy, ei sotilashallituksella tule olemaan juurikaan kilpailua seuraavissa vaaleissa ja mitkä ne sellaiset vaalit ovat, joissa ei ole kilpailua. Toisaalta, jos puolueeet todetaan syyttömiksi, herää kysymys taannoisen vallankaappauksen perusteista. Tilanteen jännitystä lisää molempien puolueiden vahva kannatus, sekä koko maata varjostava eteläisen Thaimaan sekava tilanne, jota nykyinen hallitus ei ole kyennyt hoitamaan sen paremmin kuin edellinenkään. Tilanne on jännittynyt. Poliittinen kattila kiehuu. Käy tuomion kanssa tänään miten tahansa, tulee pata porisemaan pitkään, mutta toivottavasti ei liikaa yli.