Voe hyvä Sylyvi! Loma meni jo. Tosta noin vaan ihan tuts vits ihan liian nopeesti. Suurimman osan ajasta vietin kotona vaakatasossa. En jaksanut matkustaa ja näin tapasin vain ystäviä, jotka olivat tai tulivat 60 kilometrin säteelle minusta. Toivottavasti lomailen ensi kerralla vähemmän väsyneenä ja jaksan sitten käydä Kalaksikylää kauempana kalassa.

Nyt olen taas sorvin ääressä. Puolimatkassa matkalla takaisin Pankakoskelle tarkasti sanottuna ikuisessa kaupunnissa Roomassa, missä tänäkin aamuna ensimmäiset sanani olivat Bon ja Giorno. Niitä seurasi espresso cafeteriassa, pieni kävely kokoukseen ja lounas, joka oli keittolautasellinen pastaa tomaattikastikkeessa. Lounaalla jouduin myös vaikean valinnan eteen - nauttisinko ateriani naama Colosseumiin päin vai katselisiko Pyhän Pietarin kirkon kupolia? Valitsin edellisen ja aterian päätteksi hörppäsin koko kupillisen eli noin kaksi teelusikallista espressoa ja sanoin taas Grazie.

Illalla ohjelmassa on illallinen ystävien luona ja ruokalistalla pizzaa, raviolia kurpitsakastikkeessa ja vino rossoa. Ystävät sanovat paljon bella mia, allora ja pronto ja huutavat kilpaa koko ajan saadakseen oman äänensä kuuluviin. Itse tulen istumaan ystävän sinisellä sohvalla ikkunan vieressä ja vilkuilemaan siitä näkyviä vanhoja, keltaisia taloja ja pilkahdusta Colosseumista. Salaisesti hieron särkeviä jalkojani, sillä olen sipsutellut kaksi päivää sievissä keltaisissa korkokengissä Made in Italy kapeille jaloille, joita tällä signorinalla ei ole. Onneksi huominen on viimeinen puristavien (mutta ah niin vinkeän tyylikkäiden) kenkien päivä ja sitten lennän takaisin sandaalimaahan, missä läpykkäät ja koti kuudennessatoista kerroksessa odottavat.