Palasin eilen normaalielamaan. Kolme viikkoa jatkuvaa juhlintaa takana ja nyt olen virallisesti väsynyt. Kaksi viikkoa vierähti ensin Aimen, Sorjan ja taiteilijan laksijaisia juhliessa ja viime viikko Sissin kanssa huvitellessa. Hauskaa on ollut ja nyt on aika antaa väsyneiden jäsenten lekotella kotisohvalla.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kannykkani akku tyhjeni eilen ja en ole viitsinyt ladata sitä uudelleen. Kotipuhelin ei myoskaan toimi, koska minulla on lainassa naapurin lappari, joka yhdistää minut modeemin kautta Vientianen ulkopuoliseen maailmaan. Nyt voin leikkiä tietokoneleikkejä kotoa kasin ja minua ei saa kiinni. Lopullisen sinetin valiaikaselle erakoitumiselle painoin eilen, kun toista tullessani ripustin munalukon porttini sisäpuolelle jo iltapaivalla. Taalla minä nyt sitten aitani sisäpuolella, lukitun portin takana ja ilman puhelinyhteyksiä sulattelen kaikkea kivaa mistä olen saanut viimeiset kolme viikkoa nauttia. Kokottelen kotosalla enkä halua tulla häirityksi, soitetuksi tai jonnekin kutsuksi. Olen nimittäin ihminen, joka vastaa aina kaikkiin kutsuihin "kyllä kiitos" ja nyt kun yhteydet on hetkellisesti katkaistu, minun ei tarvitse miettiä miten sanoisin sen sanan, jota ei loydy sanakirjastani, jossa on kaksi kirjainta, ja joka alkaa e:lla ja päättyy i:hin. 

 

Viikonloppu oli taas mukava. Olimme Sissin kanssa Bangkokissa, joka on nykyaan myös Sissin listalla maailman rumin kaupunki. Bangkok on niin vastemielinen esteettisesti, että vain Manilasta voidaan puhua samaan aikaa Bangkokin kanssa. Viihdyttava ja mielenkiintoinen Bangkok tosin on ja aivan totaalisen huumavan ihana shoppauskaupunki, mutta ah niin ruma, harmaa, haiseva ja meluisa, että jo viikonlopun jälkeen kaikkia aisteja kolottaa.

 

Sukelsimme Bangkokiin perjantaina paat edellä, koska aikaa oli vain sunnuntaihin. Pistimme pikavaihteen paalle ja kiersimme kaikki perinteiset Bangkok kohteet. Maleksimme Grand Palacen turistimassoissa, veneilimme joella, shoppailimme Bangkokin Stockmannilla, eli Centralissa, Jatujakin torilla, ostoskeskuksissa ja tietysti minun piti taas kayda Panthip Plazalla, josta oli tarkoitus ostaa muistitikku ja kamera. Panthip Plaza on ostoskeskus, jossa myydaan ainoastaan tietokoneita, ulkopuolisia muisteja, muistikortteja, -tikkuja,  prosessoreja, RAMia, ROMeja, piraattiohjelmia, piraatti DVD levyjä, digikameroita, sylimikroja, monitoreja, hiiria, nappiksia, johtoja, pistokkeita ja kaikkea muuta mahdollista tietokoneisiin liittyvää roinaa. Vihaan sitä paikkaa, mutta muistini ei riita taman asian tallentamiseen ja joka kerta menen sinne uudelleen tilttamaan.

 

Panthip Plazalle ei kenekaan ikina kannata mennä ostoksille a) jos ei tiedä tasan tarkalleen mitä tarvitsee, b) jos ei pista korvatulppia korviin, c) jos ei ole  silmälappuja silmillä ja kulje taluttajan kadesta kiinni pitäen d) tai valmistaudu koitokseen yliannoksella Valiumia. Kysykaa vaikka meidän isalta, jos ette usko. Heti kun olin lapaissyt liukuoven tahan hornan kattilaan pinnani paloi. Pulssini nousi valittomasti, aloin tuhahtelemaan ja olin todella ärsyyntynyt ja ärsyttävä. Vanhana ystävänä Sissi tunnisti stressioireet ja ihan huomaamattoman huolehtivasti talutti minut alakerran kahvilaan, josta sain valitonta ensiapua eli kupin kahvia ja juustokakun siivun pahimpaan ahdistukseen. Onneksi ne toimivat ostosstressiin silloin kun muita rauhoittavia ei ole käden ulottuvilla. Kahvin ja kakun jälkeen olin taas normaalissa mielentilassa ja saatoin jatkaa elamaani Panthip Plazan jälkeen. Kamera ja muistitikku jäivät kuitenkin ostamatta, joten aika pian sinne pitaa mennä uudestaan. Nyt olen kuitenkin ohjelmoinut aivojeni syvämuistiin, että Panthip Plazaan pitaa aina valmistautua hyvin. Ensi kerralla tiedän tarkalleen mitä haluan, syön kakun, kahvin ja Valiumit etukäteen, kävelen kylmän rauhallisesti yhteen kauppaan, teen ostokseni, ojennan vaaditut Bathit ja kävelen ulos.

 

Hermostuin Bangkokin viikonlopun aikana toisenkin kerran, kun Grand Palacen kulmilla huijarit, joita kutsun skammiaijiksi, paasivat taas puhuttamaan hieman liikaa. Olen jo monta kertaa antanut skammiaijien ystävällisyyden huijata itseäni ja kun se tapahtui jälleen kerran olin niin suutuksissani oman sinisilmäisyyteni takia, että aloin taas tuhista tavalliseen hermostumistyyliin.

 

Bangkokin skammiaijat kyttailevat turisteja ja tulevat todella ystavallisesti juttelemaan. Valitettavasi Bangkokissa tapaa helposti muitakin ystavallisesti juttelevia ihmisia, joten ei ole viisasta toivottaa kaikkia ystavallisyytta osoittavia Thaimaalaisia suorin tein helvetin kuuseen. Tama Thaimaalainen ystavallisyys luo markkinat skammiaijille. Yleensä he lahestyvat jotenkin luontevasti ja aloittavat keskustelun kysymalla turistin kotimaata. Siita he sitten sujuvasti siirtyvat selvitamaan kuinka heillä on Helsigissa suomalaismiehen kanssa naimisissa oleva sisko, joka pyörittää jossain Aleksis Kiven kadun kulmilla menestyvää Thai hieronta bisnestä (No, oikeasti Kalliosta ei ole koskaan puhuttu, mutta se vaan tuntui kivalta ajatukselta tassa yhteydessä). Joka tapauksessa, jos sitä Kallion siskoa ei ole niin sitten skammiaijat saattavat vilauttaa matkailuviraston henkilökorttia, joka saa turistin uskomaan, että nyt ollaan tekemisissä kunniallisen virkamiehen kanssa. Skammin päämäärä on saada turisti tuk-tukin kyytiin, jota skammiaijat tarjoavat nahtavyyksien katselukierroksena. Kierros maksaa ihan alyttoman vahan, noin 10–30 Bathia ja kerran kun olet tuk-tukissa niin siellahan pysyt ja menet sinne minne kuski vie. Kuski vie turistit ensimmaiseksi johonkin vahaiseen temppeliin, jossa kaydaan katsomassa jotain muovin sukuista Buddha-patsasta, jota kuski laveasti mainostaa onnen Buddhaksi. Sieltä alkaa matka erinaisiin liikkeisiin, joihin turistit on saatava sisaan. Jos he viipyvat liikkeessä tarpeeksi kauan niin että kauppiailla on mahdollista hieroa kauppaa kunnolla ja jopa saada myytya jotain kasittamatonta kraasaa niin ansaitsee tuk-tuk kuski bensakuponkeja, jotka ovat hänen voittonsa ajelusta. Ajelu kestaa yleensä kauan ja tuk-tukista ei paase pois ennen kun kierros on tehty. Kierros kulkee aina juuri niin kuin tuk-tuk kuski on sen suunnitellut ja reitiltä ei poiketa pyysi turisti sita kuinka hartaasti tahansa. Kierroksella tuhlaantuu yleensa turistirahaa tai ainakin puolikas paiva turistiaikaa, joka on sitten poissa vakavalta shoppailulta, ja tällainen tuhlaus on Bangkokissa synti ja hapea.

 

Talla kertaa emme paatyneet tuk-tukiin saakka ja piinavalle kierrokselle raatalinliikkeisiin ja kultakauppoihin, mutta uskoin kun meille niin ystavallisesti selitettiin, että Grand Palace ja Wat Po (eli Mahti Palatsi ja Po-temppeli, jossa makaa maailman suurin kylkiasennossa oleva Buddha-patsas kasi poskella) eivat ole lauantaisin auki ennen kello 13.00. Hyvauskoisuuttani kavelytin Sissia kaksi kertaa korttelin verran Grand Palacen aidan viertä ennen kuin hoksasin, että ehkä kannattaa kuitenkin tarkastaa tilanne ennen kun jattaa rikospaikan ja palaa taas iltapaivalla takaisin ja tuhlaa lisaa kallista shoppausaikaa kaksinkertaisiin taksi- tai venematkoihin. Kaksi korttelin matkaa ei varmaan tunnu kovalta patikalta, mutta kun siihen lisaa Bangkokin auringon paahteen, ainakin + 40 asetta kuumaa ilmaa ja litrakaupalla kokovartalohikea niin alkaa paasta kasitykseen jokaisen turhan askeleen aiheuttamasta arsytyksesta. Talla yhden korttelin matkalla saimme peraamme kaksi skammiaijaa, joka indikoi sita, etta olemme vuosien myota muuttuneet varakkaan näköisiksi, silla varvastossuissa ja Beer Lao paidassa saan yleensa tallustella ilman ei-toivottuja skammilahestymisia. 

 

Lauantai-iltana kävimme vielä Patpongilla ulkoilemassa ja ihmettelemassa tuhansien turistien Bangkokin viikonloppunviettotapoja. Se on aina nautittavaa naytelmaa, jonka ainoastaan Bangkok voi tarjota. Teimme tutkimustamme Tapasin terassilta, enka vielakaan ole lakannut hammastymasta sita lahestymis- ja seurustelutapojen monimuotoisuutta, jota talta aitiopaikalta voi seurata vaikka saankin turtumushoitoa jo kolmatta vuotta.

 

Sunnuntain kruunasimme vielä Jatujak-kierroksella. Saimme molemmat paljon ihania asioita, joita saa myös Helsingin sisustusliikkeista isolla rahalla. Jatujakilla puiset pikku kipposet ja kupposet irtoavat kohtulliseen hintaan vaikka pelkona on aina, etta saaston joutuu sitten myohemmin maksamaan lentoyhtiolle liikakiloina. 

 

Jatujak-kierrosta seurasi pieni jännitysnäytelmä, koska olin varma, että myöhästyn Udon Thanin koneesta. Viihdyin Sissin seurassa vahan liian hyvin ja venytin hotellille paluuta niin kauan, etta kotimatkaa sain tehda housut savessa. Onneksi tullitiellä ei ollut paljoa liikennettä ja taksikuskini ystavallisesti polki kaasua aivan toivomusteni mukaisesti vaikka en sita edes aaneen pyytänyt ja nain ehdin ajoissa Lintu-Ilman koneeseen. Siina jännityksessä unohdin ihan kokonaan, että tapani on vetistellä erotessa ja kerrankin sanoin nakemiita ystavalle ilman kyyneleitä. No, luonnolleni en voi mitaan ja tietysti Udonin ja Nong Khain valista betonitieta kuljin jalleen kerran lasittunein silmin.

 

Postscriptum:

Huomatkaa pisteet a- ja o-kirjainten paalla. Naapurin koneessa on suomenkielinen kirjoitusasuntarkistus, joten osa sanoista on kerrankin oikein tavattu ja kirjoitettu. Halleluja! Ihan kaikkia sanoja ei tarkastaja tosin tunnistanut ja peri Laolaiseen tapaan sanon etta "po pen njang". Mielenkiintoista tosin, etta sanan "ystavallisesti" tilalle tarkastaja tarjoaa sellaista suomenkielen sanaa kun "yotavallisesti". Mita ihmetta yotavallisesti tarkoitaa? Voisiko joku viisaampi valaista?