Elämääni on ilmestynyt uusi aviomies. Emme tunne toisiamme vielä kovin hyvin, mutta tapaamme lähes päivittäin taksin takapenkillä. Uusi aviomieheni on täydellinen, sillä oikeasti häntä ei ole olemassa. Hän on mielikuvitusmies.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Lähes kaikki Bangkokin taksikuskit tulevat Issanin läänistä, koillis-Thaimaasta, jossa puhutaan laonkieltä. Oppiessani jonkin verran laoa ja käydessani Bangkokissa, otin tavakseni sanoa jotain laoksi heti taksiin tullessani näyttääkseni, että tunnen maan ja tavat ja blondiudestani huolimatta minua ei kannata lähteä ajeluttamaan ympäri kaupunkia suuremman maksun toivossa. Nyttemmin olen oppinut, että Bangkokin taksikuskit ovat pääsääntöisesti ihan kunnollista väkeä ja ajavat lähes aina lyhyimpiä ja nopeimpia reittejä, joten paikallistuntemuksen korostaminen ei ole mitenkään välttämätöntä. Vanhojen tapojen mukaan aloitan kuitenkin taksikeskusteluni edelleen laoksi.

 

Keskustelut sujuvat aina samalla kaavalla. Kuski kysyy, minä vastaan. Kysymykset ovat aina samat ja tulevat samassa järjästyksessä:

 

1.) Mistä olet kotoisin?

2.) Oletko täällä lomalla?

3.) Pidätko Thaimaalaisista?

4.) Kuinka vanha olet?

5.) Oletko naimisissa?

6.) Onko sinulla lapsia?

7.) Onko sinulla poikaystävää?

 

Sitten alkaa voivotus ja huokailu.

 

-Ei lapsia, eikä miestä, miksi? Haluaisitko Thaimaalaisen poikaystävän?

 

-No, en nyt tällä sekunnilla ihan välttämättä.

 

Sitten seuraa lisää voivottelua ja huokailua, samat kysymykset uudelleen ja uudelleen kunnes kiemurtelen takapenkillä ja huudan mielessäni, että usko jo. En tiedä. Hiljaa!

 

Saatuani tarpeeksi piinaavista taksimatkoista, päätin yhtenä kauniina päivänä unohtaa liian rehellisyyden ja vastasin viidenteen kysymykseen: "Kyllä, olen naimisissa". Sen jälkeen kukaan ei ole voivotellut kurjaa kohtaloani ja kysymyslistan loppupäässä on tapahtunut reformi. Uusia tarkentavia kysymyksiä tulee edelleen ja keksin niihin sitten vastuksen sitä mukaa kun ne kuulen. Taksikuskien innoittamana aviomieheni on saanut tarkemmat raamit, muotoa ja karaktäärin. Olen joutunut valitsemaan miehelleni kansallisuuden, ruumiin rakenteen, hiusten värin, ammatin, työpaikan ja iän. Puhun hänestä edelleen lähes päivittäin ja katselen rakentamaani mielikuvaa mielissäni, jopa niin, että alkaa jo hieman harmittamaan, että hän ei oikeasti ole olemassa. 

 

Sittemmin olen alkanut maksamaan reilumpia tippejä kuskeille, jotka eivät puhu eivätkä kysele.