Matka on
alkanut. Olen Luang Prapangissa ja voin kertoa, etta vuoristomaisema
oli kaunis, mutta ei niin tajuntaa rajayttava kuin olin odottanut.
Liian moni oli kehunut sita liikaa ja nain millekkaan
yllatysihastukselle ei ollut sijaa.
Tiedattehan mita
tarkoitan? Sama ilmio kuin silloin, kun joku erityisen hyva elokuva
ilmestyy. Kaikki kayvat katsomassa sen ennen sinua ja kehuvat maailman
parhaaksi. Kun olet kuullut kehuja joka puolelta kolmen viikon ajan
ilman katkoja, menet viimein katsomaan uutuuden. Istut elokuvan ajan
kaikki huokoset avoimina, tunteet ihan heti siina ihon alla, silmat,
korvat, nenat ja suut valmiina vastaanottamaan elamasi elamyksen ja
elokuva onkin vain alyttoman hyva, mutta se ei siirra sinua muihin
maailmankaikkeuksin, ei saa sinua ulvomaan itkusta eika huutamaan
naurusta. Tallainen oli maisema Vang Viengin ja Luang Prapangin
valilla. Vain alyttoman kaunis. Suosittelen kaikille.
perjantai, 2. joulukuu 2005
Kommentit