Elämä Galaksikylässä alkaa pikkuhiljaa asettua maalaiselämälle tyypillisiin uomiin. Tekemistä on enemmän kuin vuorokaudessa tunteja. Olen nostanut perunoita, poiminut tatteja ja puolukoita, leikannut nurmikkoa sekä koneella että käsin, juonut kolmet kahvit päivässä ja syönyt joka päivä kotipullaa, kutonut sukkia, ommellut puseron, pitänyt ompelukoulua siskontytölle, käyttänyt auton huollossa ja siivonnut kaappeja. Olen tavannut omat siskot ja heidän perheensä sekä äidin hehkeän siskon, sinkkuenon, Hetan ja Tatun, kummitädin ja kylän kauniin kauppiasneiti Kumpulan, lukenut paljon lehtiä ja vähän kirjoja, käynyt monta kertaa Pohjolan valkeassa kaupungissa ja toipunut elämäni suurimmasta järkytyksestä.

Valkean kaupungin kahvilassa olen istuskellut enemmän kuin laki sallii ja katsellut ohikulkevaa ihmisvirtaa ja huomannut Pohjolan miehet kovin tyylikkäiksi ja naiset punaposkisen raikkaiksi. Ihmetellen olen mittailut ihmisten vyötärön ympäryksiä ja huomannut ylipainoisten kansanosan kasvun. Se on joko ilmestynyt poissaollessani tai sitten olen oppinut näkemään sen vasta nyt oltuani kauan poissa. Suomalaiset alkavat ikävästi muistuttaa amerikkalaisia tässä suhteessa. Sieltä ikkunan takaa näin myös erään kauniin ja hoikan nuoren naisen ja luulen, että tunnistin hänet  pitkistä, paksuista ja kiiltävän laineikkaista hiuksista. En vilkuttanut, enkä huutanut perään, sillä halusin olla kuin hän, näkymätön tyttö.

Mielenkiintoista kotiinpalussa on ollut huomata, kuinka maalainen sitä loppujen lopuksi onkaan huolimatta siitä, että olen tähän ikään mennessä asunut enemmän kaupungissa kuin maalla ja pidän todella paljon kivestä, kaupunkiarkkitehtuurista, -kulttuurista ja kauppakeskuksista. Mitä suurempi kaupunki on, sen enemmän siitä pidän (miinus Manila). Mutta kun upotin käteni multaan mummolan perunapellolla tuntui, että olin äidin sylissä. Keräsin kesän kasvattamia valtavia, kultaisia maaomenia ja katselin ympärilleni. Katselin itseni korkuisten horsmien reunustamaa polkua ja perunamaata ympärilläni, horsman haituvista sakeaa ilmaa, saunan nurkalla seisovaa pyhää pihlajaa, jonka oksat roikkuivat raskaana punaisesta sadosta. Katsoin puohin harmaata hirsiseinää ja matalalta paistavaa syysaurinkoa ja näin ympärilläni ne palikat mistä minut on rakennettu. Oi äiti maa.