Sunnuntait ovat yleensä tylsiä, mutta viime sunnuntai oli kammottava. Aamu alkoi mukavasti bacilla työkaverin kotona, jossa suurella porukalla ja viidellä munkilla pyydettiin hänelle hyvää terveyttä. Seremonia oli erityisen kaunis ja munkkien laulanta vaikuttavaa. Parituntisen rukoilun, laulannan, riisin, veden ja seteleiden heiton päälle söimme perinteisen baci-aterian, joka odotti juhlijoita ulkona muovikelmulla päällystettynä noutopöydässä. Kun muovi oli siirretty tarjottavien päältä, lensi niiden päälle kärpäsparvi. Kärpäsiä on täällä aina ja varsinkin siellä, missä on ruokaa tai paskaa, mutta sunnuntaiaamuna noutopöydän päällä kärpäsiä oli todella paljon. Paljon enemmän kuin tavallisesti.

Ruokailun jälkeen palasin kotiin. Yritin katsoa elokuvan DVD:ltä, mutta silmät painuivat väkisin kiinni ja nukahdin. Muutaman tunnin päästä heräsin kammottavaan päänsärkyyn. Otin Buranan ja siirryin sohvalta sänkyyn. Päänsärky päälaella vain paheni pahenemistaan. Pystyin makaamaan liikkumatta seljälläni. Liike sai aikaan pahoinvointikohtauksen. Sitten alkoi kuume, joka sahasi ylös alas hyvin nopeasti. Makasin paikallani ja mietin mikä minua vaivaa. Ensin epäilin aivokalvontulehdutsta, koska päänsärky oli samanlainen päälakisärky kuin silloin kun sen sairastin. Niskani notkeus kumosi tuon diagnoosin. Ehkäpä malaria ylös alas sahaavasta kuumeesta päätellen. Ehdin jo hieman panikoida, sillä en sairastu kovinkaan helposti. Kehoni on tehty kehitysmaissa asumiseen. Ruokamyrkytykseni ovat aina olleet lieviä, malaria ja dengue ovat minut kiertäneet. En ole kertaakaan saanut kummallisia ihosairauksia ja pahanlaatuiset parasiititkaan eivät ole suolistossani kauan viihtyneet.

Nyt tunsin itseni heikoksi, sekavaksi ja yksinäiseksi. Ajatukset risteilivät päässäni. Entäs jos tämä on vakavaa. Kuka tulee auttamaan? Portti ja ulko-ovi ovat jääneet auki ennen nukahtamistani. En jaksa nousta niitä sulkemaan. Entäs jos talooni tulee varkaita? Muistin monen Lao ystäväni huolen ja hämmästyksen siitä, että halusin asua yksin. Asia mikä on lähes käsittämätöntä paikallisille ja jonka johdosta minulta on tuhat ja sata kertaa täällä ollessani kysytty: "Kuka sinusta silloin huolehtii, jos sairastut?" Kuumeinen pääni toisti tuota kysymystä uudelleen ja uudelleen, miesten ja naisten äänillä, laosilaisella korostuksella "kuka hoitaa, hoitaa, hoitaa..." Mietin päättyvää sopimustani ja sen myötä menettämääni sairausvakuutusta ja toivoin, että kyseessä ei ainakaan olisi mikään pitkäaikainen vaiva. Ajatusten välissä nukahtelin ja heräilin, minua paleli ja hikoilutti, kuumasi ja kylmäsi, sattui päähän ja sisäelimiin. Lopulta nukahdin kunnolla ja heräsin puhelimen pirinään. Oli pimeä keskiyö. Kosteat lakanat olivat kietoutuneet jäseniini kuin liaanit. Päänsärky oli poissa, kuume oli poissa ja puhelin soi edelleen. 

Vastasin ja yllätyksekseni toisessa päässä oli vanha tuttu, josta en ollut kuullut mitään pariin vuoteen. Hämmästyttävää, että hän soitti, että hän oli kaupungissa ja että hän on lääkäri. Pääsin heti purkautumaan kummallisesta sairaudestani ja kyselemään mielipidettänsä mahdollisesta diagnoosista. Hän oli yhtä ymmällään kuin minä ja alkoi kohta puhua sekavasta avioliitostaan, työtilanteesta, Kiitos paljon-ravintolasta, jossa hän parhaillaan särpi olutta naapurini kanssa. Yritin palata sairauteeni jokaisen hengenvetonsa aikana, mutta hän oli päättänyt puhua Vietnamista ja Fitzistä, Mauista ja Samoasta, tyttöystävästä ja omista työpaikoista ja -tehtävistä. Luovutin ja kuuntelin puhetulvaa ja mietin miksi joistakin lääkäreistä tulee pirun hyviä byrokraatteja ja konsultteja. Eivät osaa kuunnella perkeleet.