Viikonloppuna tuli vettä vaakatasossa. Ei taivaasta vaan vesipyssyistä, kauhoista, sankoista, letkuista. Thaimaassa juhlittiin uutta vuotta ja veden heittäminen tarkoittaa onnen toivottamista. Juhla on kuin vappu Suomessa. Kansalaiset pakkautuvat kaduille tiiviiksi massoiksi, tukevassa humalassa. Suomen vapusta poiketen kaikki ovat litimärkiä ja valkoisen liitu- tai talkkikerroksen peittämiä ja kaikilla on joku vesiase käsissään, jolla vettä holvataan kaiken liikkuvan ja liikkumattoman päälle. Samaa vetistä uutta vuotta vietetään myös Laosissa, missä juhlaa kutsutaan Pii Mai:ksi ja missä olen kokenut sen aikaisemmin kaksi kertaa. Kerran sain vedet niskaani Kambodzassa missä vietin yhden uuden vuoden muka vettä paossa. Tämän kertainen uusi vuosi eli Songkran oli ensimmäiseni Thaimaassa ja aivan yhtä rasittava kuin aikaisemmat kokemani naapurimaissa. Olen vanha koira, enkä enää opi uusia juttuja. En pidä märistä vaatteista, enkä liitumönjästä silmissä, korvissa, suussa ja sieraimissa. En pidä myöskään suuresta suosioistani Songkranin aikaan, sillä ulkomaalaisena olen jokaisen vesipyssyn lempikohde ja maalitaulu. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tänä vuonna tarkoitukseni oli taas paeta Kambodzaan katsomaan Aimea, Sorjaa, pilottia ja taiteilijaa, mutta matka peruuntui viime hetkellä, kun kuulin, että porukka oli sairastunut johonkin lastentautiin, jonka Sorja oli kantanut päiväkodista kotiin. Onneksi Rannanjärvet Pohojanmaalta tulivat hätiin ja kutsuivat minut kanssaan jonnekkin Hua Hinin ja Cha Amin välimaastoon uutta vuotta viiraamaan. Isäntä-Antilla oli tiedossa joku tutun paikka jonne majoituisimme ja josta hän itse pääsisi helposti lyömään kolopalloa ja me Anna-emännän kanssa vain nauttisimme lempeistä tuulista, lapsen naurusta, ruuasta ja vapaa-ajasta kaukana työstä ja pysyisimme poissa vesipyssysateesta, ilmassa lentävistä talkkipilvistä sekä liian monista liitumönjää levittävistä käsistä.

 

Lyhyt lomamme oli odotuksiemme mukainen plus paljon muuta. Majapaikkamme oli Pohjalainen mökkikylä keskellä Thaimaalaista riisipeltoa. Mökit olivat pohjalaisen rakentamia ja pohjalaisten omistamia ja kaikki paikalla olijat olivat luonnollisesti pohjalaisia. Jos sää ei olisi ollut trooppisen kuuma, olisin voinut kuvitella olevani mökkeilemässä jossain Pohjanmaalla. Istuimme Annan kanssa talon terassilla ja huomasimme, että ympäristömme muovasi myös meidät. Tiirailimme naapureita, naapureiden pallogrillejä ja supisten mietimme millaista makkaraa kenenkin grillissä tirisi. Välillä korkkasimme oluen ja herättelimme itseämme mökkiläisyystranssista ja suunnittelimme antropologista tutkimusta paikasta ja sen asukkaista. Sitten taas sipitimme, supitimme ja ihmettelimme ja sovimme, että toista viikonloppua emme ehkä ihan välttämättä tule paikassa viettämään, vaikka muuten Hua Hiniin tai Cha Amiin pitää tulla, kun ei vielä tällä kerralla päästy edes kalaan.