Eilispäivän lamaannuttava uutinen oli, että päivänavaukseni Ruu Morbidi on päättänyt lopettaa bloginsa. Eli nyt kaikki kipin kapin hus, hus lukemaan ja nautiskelemaan Ruun tarinaa ja katsomaan kauniita kuvia kengurumaasta. Kohta niitä ei enää ole. Omaa suruani lievitän kertomalla itselleni, että hetken huilattuaan Ruu hyppää taas liaaniin ja tartuu toiseen toisella nimellä ja tulee vielä takaisin jonain muuna kuin Ruuna. Muuta en suostu uskomaan ja tässä uskossa on kiva elää ja olla jäämättä mopon alle.

Välitöntä lamaannusta vastaan tappelen myös vartomalla viikonloppua. Kohta hypähdän paikallisbussin ja lähden arvatkaapas minne? No Vang Viengiin taas, kun en siellä ole ollut kuin viime perjantaina viimeksi. Inkeri Rinkelin sisar Irmeli Rinkeli on tullut tänne kotimaan viimaa pakoon ystävänsä kanssa ja Inkeri haluaa viedä vieraat katsomaan kaunista jokea ja kalkkikivivuoria, joista olen jo monasti aikaisemminkin puhellut. Hyvänä ystävänä ja naapurina Inkeri kysäisi, että lähtisikö liftaaja retkelle mukaan ja tokihan liftaaja haluaa hervottomien naisten kanssa matkustaa, sillä muuten iskee alakulo. Joulukin tulossa ja isää ja äitiä ikävä.