Kolmastoista päivä flunssaa menollaan ja nyt ovat menneet myös hermot. Yskin edelleen, ääni on vieläkin paineessa ja puheeseeni on tullut amerikkalainen nasaali ja tänään menen lääkäriin. Suvunsisäisen veikkaustilaston ykkössijaa pitää tällä hetkellä poskiontelon tulehdus, jolle rahansa ovat laittaneet yksi sisko ja molempien miehet. Itse veikkasin jotain perinteisempää naistentautia kuten virusperäistä nostalgiaa. Loput Liftaajista tärisevät tartuntapelossa, sillä tein kotiutumispäätöksen jouluaattona. Päätös syntyi heti sen jälkeen kun olin uhannut jäädä siskon luo muiden tullessa Galaksikylään ja saanut pienet itkupaskikset, kun kukaan ei ymmärrä, että on huono olo ja itkettää ja väsyttää ja palelee ja joulu on tyhmä kerskajuhla, ja kun asiasta kiukuttelu sitten alkoi nolottamaan. Onneksi oli joulu ja maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto ja minun pieni purkaukseni littaantui nopeasti joulupukin reen jalaksiin. Onneksi niin.

Vähänkös joulun aikoihin pänni myös se että olen kirjoittanut Armas Hepille Laosiin kuusi viestiä, mutta vastausta ei vain ole kuulunut. Byhyy ja tähän hymiö suupielet alas päin.

Joululahjojakin sain, paitsi en sitä mitä olin eniten toivonut eli ei mitään. Sain Riston levyn Aurinko, aurinko, plaa, plaa, plaa yhdeltä tyrmäävän komealta nuorelta mieheltä, joka kehui levyn olevan kuumaa kakkaa ja pyysi minua aloittamaan sen lukemalla ensin Rakkauden rockin sanat. Varsin vaikuttava lyriikka, laulu ja levy. Tyrmäävä nuori mies tiesi mistä täti tykkää. Täti tykkää kuumasta kakasta. Ainoa huono puoli on, että levyä liikaa kuunnelleena kutsun nykyään siskojen lapsia pöppelin sköppeleiksi eivätkä he ole yhtä ihastuneita tuohon nerokkaaseen sanapariin kuin täti-Liftaaja. Pukin konttista löytyi vielä folioon käärittynä PMMP:n Leskiäidin tyttäret ja Karkkiautomaatin Kaikilla tupla, jonka sulatteluun tulee kulumaan kinkun sulattelua pidempi aika, sillä siinä on käsittämättömät 59 kappaletta. Sain myös söötin pienen ja mustan monogrammi käsilaukun ja hienon kalenteri-osoitemuistio-kukkaro-yhdistelmän, Bonacure shampoon ja hoitoaineen, kaksi rasiaa jumalaisia Belgialaisia konvehteja, joita on historiallisesti  jäljellä vielä tänään eli kolmantena joulun jälkeisenä päivänä. Tämä todistakoon, että Liftaaja on oikeasti vakavasti sairas. Lisäksi sain Anchee Minin Madame Maon ja Metsäheikin uuden pakinakirjan Pölliäisiä pussinpohjalta, jonka etusivulla kirjailija Peuraniemi itse toivotti lupsakkaita lukuhetkiä, joita tiedän myös tuleman. Yksi lahja on vielä kontin pohjalla ja sen joku tonttu tai pöppelin sköppelis toimittaa kuulemma ennen seuraavaa kuusijuhlaa. Näiden päälle sain vielä yhden pienen ja litteän kirjekuoren, josta löytyi Stockmannin lahjakortti.

Mutta mitä kortilla tehdään? Tarvitsisin uudet matalat talvikengät ja Carcassonne pelin muutamalla lisäosalla. Kaveri neuvoi sijoittamaan rahat johonkin powerpukuun, jota kuulemma ehdottomasti tarvitaan työpaikkahaastatteluissa. Olenkin tässä viettänyt jo muutaman sairaspäivän pohtien miltä se power suit oikein näyttää ja että sen puutteestako tämä työttömyys johtuu? Sama kaveri sanoi, että voimapuku on sellainen siisti tumma puku, mitä sulla (siis mulla) ei ole. Ja minä mietin ja pohdin kunnes vihdoin tänään honasin.

315647.jpg

Tämmöinen tarttis nyt Stokkan tammi-alesta löytää tuleviin toivottuihin haastatteluihin.

Nämä ylläolevat ovat kuitenkin pieniä murheita ja uutisia. Suuri asia sen sijaan on, että Heta menee tänään sairaalaan ja saa pojan. Tatu ja tytöt ovat asiasta ihan pöppelis sköppelis ja niin ovat kaikki muutkin. Onnea Heta matkaan ja heti kun annat luvan niin tullaan kattomaan tulokasta ja sen äiteetä. Siis tietysti heti vasta sitten kun flunssakin on poissa ja hermot taas normaalissa lepotilassa.