Jos olisin johdonmukainen ihminen kirjoittaisin tanaan taas Myrskysta. Onneksi en kuitenkaan ole sellainen, vaan tyyppi, joka tykkaa hyppimisesta. Hypin asiasta ja ajatuksesta toiseen, pikaisiin johtopaatoksiin tai vahintaan tasajalkaa paikallani, jos mitaan ei tapahdu. Siksi hyppaan myos nyt aiheeseen, joka on paallimmaisena paakopassani eli ystavaani Sissiin, joka on talla hetkella Laosissa riemastuttamassa minua lasnaolollansa. Sissi on siis se ystavani, jonka vierailun mainitsin jo viime viikolla. Han oli se viime viikkoni ainoa onnellinen lentokenttatreffi. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sissi on aivan uskomaton tapaus, ehdottomasti energisin kaikista tuntemistani. Uskon myos, etta han on vahingossa syntynyt vaaraan aikaan, maahan ja maanosaan. Hanen olisi pitanyt syntya muutamaa vuosikymmenta aikaisemmin Etela-Amerikkaan silla siella han olisi voinut olla oikea sissi. Han olisi suvereenisti hoidellut muutaman maan vallankumouksen vasemmalla kadellaan, kun saman aikaisesti olisi oikeallaan poistanut maailmasta koyhyytta ja vaaryyksia. Kolmannella kadellaan Sissi olisi ohjannut, kuvannut ja editoinut dokumentteja ja siina sivussa han olisi ihan varmasti voittanut ainakin kaksi Nobelin rauhanpalkintoa. Toisaalta han kylla tekee kaikkia edella mainittuja asioita myos talla vuosikymmenella, paitsi ei niita vallankumouksia ihan kirjaimellisesti. Sissi on se niin rohkea ja alykas ystavani. Han on myos aivan erinomaisen mielenkiintoista, hauskaa, reilua ja rehellista seuraa ja kaiken kukkuraksi han viela tykkaa sanoa vi..tu ja per..le aivan yhta usein kuin mina itsekkin. Sielunsisko tuo Sissi. 

 

Sissi saapui siis perjantaina. Noukin hanet autooni Udon Thanin lentokentalta ja ajoimme lahes saman tein Vang Viengiin. Hidastin Vientianessa vahan vauhtia, etta Sissi sai heitettya sissivarustuksensa kotiini. Ihania korkokenkia, puseroita, housuja ja tuliaisia muuten. Ja ennen kun pistimme Cadillacin nokan kohti pohjoista, noukimme matkaan mukaan myos takapenkillisen ranskalaisia nuorisoseuralaisia.

 

Perilla perjantaina otimme iisisti ja chillailimme, kuten siskojeni lapset tapaavat nykyaan sanoa. Illastimme kasviksia jossakin lohoravintolassa ja hierotutimme matkailun rasittamia lihaksiamme. Muuten juttelimme ainoastaan mukavia paitsi silloin, kun meidan piti vahan ojentaa pro-ydinvoimanuoria uusien voimaloiden rakentamisesta. Olemme kuitenkin matkan varrella oppineet kayttaytymaan hillitysti ja talla kertaa osasimme lopettaa vaittelyn ennen kun siita tuli atomeja halkova energiapurkaus. Siis huolimatta seurueemme nuorimman jasenen arsyttavasta loppulauseesta: "Ymmarran mita tarkoitat, mutta tiedan olevani oikeassa". No, ei se mitaan, silla tokihan me vanhempina ja viisaampina tiedamme olevamme kuitenkin enemman oikeassa kuin joku pain honkia ajatteleva markakorva.

 

Lauantaiaamuna herailimme hiljalleen, mutta ei hiljaa. Heti silmien avauksen jalkeen aloitimme kiivaan kilpapuhumisen omilta kovilta kapokkipatjoiltamme. Aaminainen muuttui brunssiksi ja brunssin jalkeen lahdimme joelle tuubaamaan.

 

Niille, jotka eivat viela ole kuulleet tuubaamisesta kerrottakoon, etta tuubaus on traktorin sisakumilla jokea pitkin kellumista. Se on todella rentouttavaa toimitaa koko keholle lukuunottamatta oikeaa tai vasempaa katta riippuen siita onko tuubaaja oikea- vai vasenkatinen. Kasi nimittain joutuu tuubauksessa pienelle rasitukselle silla siina pidetaan pitkakaulaista Beer Lao-pulloa koko matkan ajan. Lao kaljaa joella saa ostaa paikallisilta asukkailta, jotka ovat ystavallisesti kantaneet painavat kaljakorit jokivarteen ohikellujien ostettavaksi. 

 

Meilla oli tosi mukava paiva joella. Ehdimme vaihtaa kuulumisia oikein kunnolla ja nautiskella koko kehoillamme elamamme sietamattomasta ihanuudesta. Viimeisella pysakilla paasimme tekemaan viela sita mita mina teen kaikkein sujuvimmin eli hyppimaan. Siella kun oli kallion kielekkeelle rakennettu pieni laituri, josta saattoi hypata noin kuusi metria alempana virtaavaan jokeen. Meita molempia pelotti hypyn korkeus, mutta vallankumoushengessa rohkaisimme toinen toisiamme ja hyvinhan se sitten alkoi meilta sujua.

 

Tapasimme matkalla monia mukavia ja hauskoja ihmisia, Toiset kajakilla ja toiset tuubeilla. Muutaman tutunkin nain joella ja nain onnistuin esittelemaan Robbie Williams replican Sissille. Paivan hyva bongaus.

 

Renkaittemme kelluessa Vang Viengiin nousimme maihin ja kavelimme marissa vaatteissa lapi kylan. Matkalla hotelliin ostimme viela Laosin herkkuani eli banaanipannukakut katukioskista. Sen ja suihkun jalkeen olimme niin umpiuuvuksissa, etta nukahdimme molemmat ja missasimme illallisen.

 

Sunnuntaina nautimme myohaista aamiaista ranskalaisen nuorisoseuran kanssa. Kahvin ja patongin valissa sovimme lahtevamme yhdessa joelle. Valitsimme kulkuvalineiksemme kajakit ja lisaseuraksi kaksi paikallista opasta. Sissi sai kajakkiinsa toisen heista, mutta epaonnekseen amerikkalaistyylisen leveilyn omaksuneen suunpieksajan, jonka machoilua Sissin taytyi kuunnella koko luontoretkemme ajan. Itsellani taas kavi parempi tuuri, silla parivaljakon hiljaisempi ja miellyttavampi puolikas istutettiin minun veneeseeni, siis huolimatta pyynnostani, etta saisin oman yhden hengen muovikuplaveneen alleni. Oppaani oli suloinen entinen munkki, jonka kasivarren "BROKEN HERT" tatuointi muistutti temppeliajoista, jolloin han ei viela ollut osannut tarpeeksi Englantia ymmartaakseen kompelon tikkukijainkirjoituksen merkitysta. Kysyttyani asiasta han vakuutti, etta hanella ei ollut "SARKYNYTTA SYDATA", mutta minulle ja Sissille han kauniilla hymylla ja lempeilla silmilla onnistui sellaisen melkein antamaan.

 

Melontaretkemme pieni pettymys olivat kosket, jotka eivat olleet kovin suuria ja vaahtoavia. Kajakkimatkamme saikin Sissin tuomion: "Elakelaismeinikia". Vallankumoushenkeen paasimme kuitenkin virittaytymaan myos sunnuntaina, kun loysimme joen ylajuoksulta viela korkeamman hyppypaikan kuin edellisen paivan kuusimetrinen. Talla kertaa kipusimme kahdeksan metrin korkeuteen, josta hyppasimme jalat edella viela edellista paivaakin suuremman hyppypelon siivittamina Nam Song-joen ruskeisiin vesiin. Adrenaali suorastaan tulvi suonissamme ja torniin piti paasta uudelleen ja uudelleen.

 

Koska hyppypaivan muisteleminen saa minut hyppytuulelle niin lopetankin nama jorinat talta paivalta tahan ja pompin nyt Sissin kanssa La Nadaoon lounaalle. Bon Apetit!