Ajattelin, että parhaillaan meneillään oleva ASEAN kokous antaisi minulle paljonkin aihetta tämän viikon jaarituksiini, mutta näin toisena kokouspäivänä näyttää, että kokous toimiikin juuri päin vastoin. Eilen illalla pyöräilin kaupunkiin ja siellä ei ollut mitään eikä ketään. Kirjaimellisesti. Tuk-tukit on komennettu pois keskustasta ja monet ravintolat olivat sulkeneet ovensa kokouksen ajaksi. Kadut olivat tyhjät ja kaupunki muistutti kummituskaupunkia. Eli miten siitä tyhjästä voi mitään nyhjästä. Pyöräilin siis takaisin kotiin ja ajattelin, että tämän viikon kirjoitukset on sitten kirjoitettu. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Päästyäni kotiin päätin, että on aika alkaa miettiä mitä pakkaan reppuuni Uutta-Seelantia varten. Se ei voi olla kovin paljon, koska kannan tavaroita selässäni koko kolme viikoa.

 

Tapaan Wellingtonissa vanhan tuttuni, joka aikaisemmin asui täällä Laosista. Tuttu eli Tutu on Armas Hepin parhaita ystäviä ja Armas tässä taannoin kertoi, että Tutun Laosilainen poikaystävä haluaisi lähettää tyttöystävälleen lahjan mukanani. Lupasin viedä, mutta moneen kertaan sanoin Armaalle, että huolin reppuuni vain jotain pientä ja kevyttä, koska joudun kantamaan lahjaa puolet lomastani. Armas on armeliaasti toiminut kuriirina minun ja Tutun poikaystävän välillä. Välillä kuulin, että lahja, jota Tutun poikaystävä on ajatellut on takki, jolle annoin tuomion. Ei, ei ja ei. Takki on liikaa ja nimenomaan sitä itseänsä, eli liikaa en halua kantaa repussani. Lahjan on oltava pieni ja Armas välittää viestiä.

 

Koska lomani lähestyy ja lahja-asia on vielä levällään, päätin eilen soittaa Tutun poikaystävälle itse ja kysyä mitä hän toivoo minun tyttöystävälleen vievän. Kerroin samalla, että Dee Posio on ennen lomalle lähtöään lainannut minulle CD:n, jossa on kopio Laosissa kuvatusta Madventures-matkaohjelmasta, jossa Tutun poikaystävän naamataulu vilahtelee useamman kerran taka-alalla. Tutun poikaystävällä ei näin ASEAN kokouksen hiljentämässä kaupungissa ollut mitään tekemistä ja hän halusi tulla käymään ja katsomaan videon samani tein. Sehän sopi, kun itsekkin kärsin kokouksen aiheuttamasta hiljaiselosta.

 

Tutun poikaystävä tulee ja kolkuttaa porttia, pistän CD naapurin rouvan (ystävät huomatkaa! Paino sanalla ROUVA. Naapuri on kesälomallaan vaihtanut siviilisäätyä. Se nainen on ihan oikeasti tehotornado) koneeseen ja ryhdymme katselemaan ohjelmaa. Ajattelin ensin, että katselemme vain kohdat, jossa Tutun poikaystävä itse vilahtelee, mutta hän haluaakin nähdä koko rainan ja kun nämä Madventuret sitten alkavat puhua pyytää Tutun poikaystävä minua kääntämään heidän puheensa englanniksi. Käännökseni menee suunilleen näin:

 

-This is fucking great!

-This is fucking chill!

-Put the fucking camera down. FUCK!

-FUCK, PUT THE FUCKING CAMERA DOWN NOW, FUCK.

-Fuck!

-Fucking!

-Great fuck!

-If you are about to burn out and life is too hectic, give a middle finger (tässä vaiheessa juontajan keskisormi nousee ja poikaystävä sanoo WHAT!?) to your boss and come to Laos.

-This is fucking great, fucking chill!

 

"They like to swear a lot" sanon, kun ohjelma loppuu ja lopputekstit alkavat valua ruudulla. Pysäytän filmin vielä viimeisen lopputekstin kohdalle ja näytän sormellani hänen nimeään listalla. Tutun poikaystävä hymyilee ja kysyy kolmeen kertaan miksi hänen nimensä on ohjeman lopussa. Otsikko on kirjoitettu englanniksi, mutta kerron kolmeen kertaan, että nämä ovat kiitokset niille, jotka ovat auttaneet ohjelman teossa. Tutun poikaystävä näyttää onnelliselta. Hyvin onnelliselta ja hymyilee entistä leveämmin. Lopuksi hän toteaa vielä, että poikien täytyy olla tosi rikkaita. Siihen en osaa vastata ja mutisen jotain, että kai tämä ohjelman tekeminen kannattaa. Mielessäni mietin: "Rikas, rakas, köyhä, varas". Kaikki sanoja, joilla on eri kulttuureissa eri merkitys ja jätän aiheen siihen.

 

Ohjelman jälkeen alamme keskustella lahjasta. Takki nousee taas esille. Selitän pitkästi ja hartaasti kädet ilmassa sohien, että takki on iso ja hankala ja Tutun poikaystävä vakuuttaa, että takki on hyvin, hyvin kevyt ja että hän pystyy pakkaamaan takin pieneen tilaan. Ahaa, puhumme siis silkkijakusta. Alan nyökyttelemään. Muistutan vielä, etta minulla on vain pieni reppu ja nostan kädet ilmaan hyvin lähelle toisiaan. Tutun poikaystävä nyökyttää ja näyttää omilla käsillään kuinka pieneen tilaan hän saa takin mahtumaan. Katson pienen pientä rakoa hänen käsiensä välissä ja alan nyökytamään entistä tarmokkaammin. Olemme vihdoin pääsemässä yheisymmärykseen. Sovimme, että takki on hyvin, hyvin kevyt ja että se menee hyvin, hyvin pieneen tilaan ja näin se mahtuu hyvin, hyvin pieneen reppuuni.

 

Tutun poikaystävä tekee lähtöä, kiittää videosta ja pyytää siitä kopioita. Lupaan tehdä kopion seuraavaksi päiväksi, kun hän tulee tuomaan sitä hyvin, hyvin pientä ja hyvin, hyvin kevyttä takkilahjaansa. Hän kertoo vielä, että menee seuraavana päivänä torille sen ostamaan ja että siitä tulee sellainen hyvin, hyvin lämmin takki, kun tyttöystävä asuu niin hyvin, hyvin kylmässä maassa. Ei voi olla totta! Eikö me juuri sovittu siitä hyvin, hyvin pienestä jututsta. Hyvin, hyvin lämmin takki ei voi olla hyvin, hyvin pieni asia. Auon suutani, yritän saada sen sanan ulos, mutta se jää pyörimään kurkkuuni. Tutun poikaystävän onnellinen naama ja leveä hymy on liikaa, että saisin sen ulos kakistettua. En halua n-kirjaimella alkavan ja o:hon päättyvän sanan pyyhkäiseväan hymyä pois. Takki kippuu aivoissani ja tutun poikaystävä jatkaa hymyilemistään. Hän avaa portin kiittää kauniisti jälleen kerran ja sanoo: "Takki on kolmas lahjani tyttöystävälle. Minulla on jo kaksi muuta hankittuna".

"Ja no voi FUCK!" sanon minä.