Illallistin eilen malesialaisen herran kanssa, jonka tapasin ensi kerran noin kolme vuotta sitten. Esitelty
ämme itsemme toisillemme ja kuultuani hänen kotimaansa, kerroin heti että yksi parhaista ystävistäni on myös Malesiasta. Kohta olimme selvittäneet, että hän tuntee ystäväni äidin. Hämmästyin hieman ja kohta paljon, sillä seuraavaksi tämä tieteen tohtori kysyi, että: "Onko ystäväsi vaalea- vai tummaihoinen?" En oikein ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, sillä mielestäni ystäväni on tavallisen malesialaisen värinen. Tarkentava kysymyksensä loksautti leukani auki lopullisesti, kun tohtorismies pyysi minua vertaamaan omaa ihonväriään ystäväni väriin kysymyksellä "Onko ystäväsi tummempi vai vaaleampi kuin minä?" Päättelin, että mies on hullu.

Kerroin aikanaan kummasta keskustelusta ystävälleni, jonka mielestä kysymys ei ollut kummallinen malesialisen suusta. Malesiassa kun vaaleaa ihon väriä ihaillaan ja asiasta keskustelemisessa ei ole mitään tavallista omituisempaa. Olin kuitenkin painanut miehen kasvot aivoissani omituiset-nimiseen lokeroon ja sieltä on kenenkään hankala kavuta pois.

Muutamaa kuukautta myöhemmin olin käymässä Filippiineillä, kun tapahtui joitain jota voi tautologian uhallakin kutsua vain omituiseksi. Omituinen malesialaismies käveli minua ostoskeskuksessa vastaan. Tämä siis 11 miljoonan asukkaan Metro-Manilassa, josta en silloin tuntenut ainoatakaan ihmistä. Hämmentyneenä pysähdyimme ihmettelemään miten olimmekaan joutuneet toistemme poluille tuossa suurkaupungissa, jossa ei aina voi löytää edes itseään.

Puolentoista vuoden päästä tuosta kohtaamisesta törmäsimme taas yllättäen. Nyt Vientianessa, jossa minun ei enää silloin olisi pitänyt olla.

Neljä viikkoa sitten, koiran vuonna 2006, tohtorismies tuli taas kaupunkiin. Enää emme yllättyneet toistemme tapaamisesta vaan tervehdimme tutulla hymyllä ja sanalla "Taas!"

Monien odottamattomien kohtaamisten jälkeen päätimme viimein eilen illallistaa yhdessä ensi kertaa. Ilta oli oikein mukava ja kaikki puheenaiheet avoimena pöydällä. Jossain vaiheessa tunnustin pitäneeni seuralaistani hyvin omituisena ihmisenä ensimmäisen tapaamisemme perustella, mutta tutustuttuani häneen paremmin olen muuttanut mielipidettäni. Tähän malesialainen kertoi puolestaan pitäneensä minua aina omituisena, eikä ei ole edelleenkään muuttanut mielipidetään. Hän kun ei ymmärrä, että miten en ole naimisissa, että minulla ei ole lapsia ja miten ihmeessä selviän elämästäni? Suoraan sanottuna, en oikein ymmärtänyt omituisen miehen kysymyksiä.