Heinäkuu on mätäkuu ja silloin ei saa lävistää korvalehtiä, koska kuumuuden ja kosteuden takia haavat tulehtuvat herkemmin kuin muina kuukausina. Näin muistan minulle lapsena kerrottaneen. En tiedä onko tuossa haava-asiassa perää, mutta sitä ei käy kiistäminen, etteikö heinäkuu olisi mätäkuu. Tänään nimittäin kuulin oikean mätäkuun jutun.

Palasin viime perjantaina Laosista ja seuraavan kerran matkustan sinne ensi perjantaina. Aamulla raportoin matkasta esimiehelleni ja arvatkaapa mitä hän sanoi? Hän kysyi, että haluaisinko takain Laosiin töihin. Siis kokonaan. Ensin tipuin tuolilta ja sitten aloin vatkaamaan kiireesti päätäni. Suusta tuli refleksiomainen "EI, EN MISSÄÄN NIMESSÄ", sillä en todellakaan halua takaisin Laosiin, vaikka maalla onkin sydämessäni oma paikkansa ja rakastan monia asioita sieltä. Näytin ilmeisesti niin järkyttyneeltä, että kieltoni kuullessaan esimies sanoi monta kertaa, että: "Okei, okei, ei puhuta siitä enää. Unohdetaan koko juttu. Don't worry!"

No, en sitten huolestu, mutta tuo kysymys tietää minun hommissa armottomasti sitä, että en todennäköisesti ole enää maaliskuun 2009 jälkeen Bangkokissa. Työt jatkunevat, mutta jossain muualla. Saa nähdä mitä seuraavaksi tarjotaan. Itä-Timor, Bangladesh, Pakistan... Voi ei! Ei haluu! Kambodza sopisi ja Burmaan lähtisin juosten, mutta sielläpä ei ole paikkoja. Pitää vissiin alkaa lukemaan taas Galaksikylän Sanomien työpaikkailmoituksia ja toivoa, että joku etsisi ammatikseen linnunrataa kiertävää liftaajaa vakituiseen työsuhteeseen.