Jatkoin matkaani lauantaiaamuna Luang Prapangista ja ahtauduin paikalliseen bussiin liian monen matkustajan ja matkapakaasin keskelle. Alkoi yhdeksän tunnin bussimatka Xieng Khouangin pääkaupunkiin Phonesavanhiin. Onnistuin saamaan yhden viimeisistä istumapaikoista ja minun jälkeeni tulleet saivat alleen muovituolit, jotka aseteltiin bussin käytävälle. Kun muovituolipaikat oli täynnä, seuraavaksi tulleet saivat seisomapaikan ovisyvennyksessä, ja kun syvennys oli täytteen miehitetty, kiipesi viimeinen matkustaja bussin katolle. Matkustajien, laukkujen, pahvilaatikoiden, kanojen ja muovituolien lisäksi bussiin kuului mittava henkilökunta. Kuskin lisäksi onnikassa oli turvamies eli suuren pyssyn kanssa istuva sotilas siviileissä. Turvamies kuuluu jokaiseen Laosilaiseen pitkänmatkan bussiin. Turvamiehen ja kuskin lisäksi bussin henkilökuntaan kuului kolme nuorta miestä, joiden tehtävänä oli pakata ja purkaa katolla olevat matkatavarat, sekä istua vuorotellen bussin etuosassa moottorin päällä ja kaataa jäähdyttimeen vettä puolen tunnin välein.

Luang Prapangista bussi ajoi nelisen tuntia samaa tietä sinne mistä oli tullutkin ja kääntyi puolesta välistä itään. Koko alkumatkan neljän tunnin ajan harmittelin, että olin turhaan mennyt Luang Prapangiin asti, kun olisin yhtä hyvin voinut ajaa suoraan Phonesavanhiin ja nähdä samat vuoret myös sillä matkalla. Tuttu muistutus matkareitin tarkistuksen ja etukäteisvalmistelun eduista. Tuppaa jäädä liftaajalta nämä aina tekemättä ja tällä kokemuksella uskallan jo tunnustaa, että tuskinpa opin vieläkään. 

Harmitus turhasta matkasta haihtui, kun bussi alkoi lähestyä Xieng Khouangia ja olimme kitkuttaneet vanhalla bussinrämällä 1000 metrin korkeuteen. Siellä näin jotain mitä en ikinä olettanut Laosissa näkevän. Näin männyn ja sitten toisen ja pian vaikka kuinka monta. Näin kauniin tummanvihreät neulaset ja olin aivan ihastuksissani. Tuntui, että joulu oli tullut.

Phonesavanhiin saavuttuamme oli pimeää, joten lauantai-iltana en ollut selvillä millaiseen paikkaan olin saapunut. Saatuani reppuni auton katolta, neuvottelin tuk-tuk kuskin kanssa hinnan bussiasemalta kaupunkiin ja suuntasin hotellin metsästykseen. Tuk-tuk jätti minut pääkadulle ja tyytyväisenä näin sekä edessäni että takanani useita vierasmajakylttejä. Esimmäinen maja oli täynnä, joten suuntasin seuraavaan. Myös se oli täynnä, kuten myös kolmas ja neljäs ja pian olin kiertänyt pääkadun kaikki majoitusliikkeet ja olin edelleen ilman yösijaa. Olin kokonaan unohtanut Laosin viidennen uuden vuoden juhlan eli Hmongien uuden vuoden, jota Laosin Hmogit olivat tulleet Phonesavaniin juhlimaan kylistä ja kaupungeista, Laosista, Thaimaasta ja Amerikasta. Opin pian, että kaupungissa oli arvioiden mukaan 10 000 vierailijaa tuona yönä.

Huoli alkoi jo painaa, kun painelin reppu selässä kauemmas keskustasta toivoen onneni kääntyvän. Vanhan, Vietnamin sodan aikaisen, ja amerikkalaisten rakentaman lentokoneiden laskeutumispaikan reunalta löysin Kongkeo-nimisen vierasmajan, jonka pihalla istuskeli kymmenisen henkeä oluita särpien. Kaikki huoneettomia matkalaisia. Majatalon omistaja Kongkeo itse oli myös paikalla ja pystyi myymään pelkää ei-oota huonetta kysyville. Kongkeo ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen mies, majatalon omistaja ja perhoskauppias, vaan osoittautui tuona iltana kaikkien kodittomien matkalaisten suojeluspyhimykseksi. Hän tarjosi kaikille huoneettomille etsijöille piharakennuksen lattiaa nukkumapaikaksi ja vessaa käyttöönsä. Piharakennuksessa oli kolme seinää ja jostakin kätköistään tämä suojeluspyhimys kaiveli 8 patjaa, 5 tyynyä ja 6 huopaa jaettavaksi. Kymmenen koditonta ja toisilleen tuntematonta järjästi patjat huoneen pituiseksi siskon petiksi, jakoi peitteet ja tyynyt ja kun osalla oli omat makuupussit mukanaan nukuimme kohta kaikki jotenkin mukavasti lämpiminä kylki kyljessä. En muista koskaan olleeni niin onnellinen nukkumapaikastani, kun illalla silmäni sulkiessa. Rähjäinen patja likaisella lattialla tuntui unelmien hotellilta.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin yltäpäältä punaisessa pölyssä lattialaudan kuva poskessani ja näin ensimmäisen silmäyksen tasangosta majan seinättömältä puolelta. Suoraan edessäni oli laskeutumispaikka ja sen takana vihreä kumpuileva maisema. Kaukana horisontissa siinsivät vuoret. Ilma oli raikas ja aurinko kelotti maiseman yllä.

Aamupesun ja vaatteiden vaihdon jälkeen järjästin kyydityksen Ruukkujen luo, mikä osottautui hieman hankalaksi kaupungissa olleen ruuhkan ja tiukkojen sääntöjen vuoksi. Tuk-tukit, mopot ja pyörät kun eivät kuulemma saa ajaa ruukkupaikkaan vaan kaikkien turistien pitää osallistua matkanjärjästäjän kierrokselle. Tätä kovasti selitettiin valtion säännöillä ja räjähtömättömillä pommeilla, mutta paikan päällä käyneenä epäilisin kyseessä olevan matkatoimistojen kartellin. Sain lopulta auton ja kuljettajan reilulla ylihinnalla, mutta eikö näin käy aina myyjän markkinoilla.

Ruukut sijaitsivat noin 8 kilometrin päässä keskustasta ja matkalla sinne ihailin maisemaa. Suuri vihreä tasanko 1200 metrin korkeudessa, joka kumpuili pehmeästi. Jokapuolella kaukana horisontissa näkyivät tasankoa reunustavat vuoret. Kaunista, kaunista ja hyvin erilaista kuin missään muualla Laosissa tai odotuksissani.

Ruukkuja tasangolta löytyy kolmesta paikasta. Koska lentoni oli samana päivänä kävin vain siellä missä niitä oli eniten. Ruukut oli hakattu paikalla alunperin olleisiin suuriin kivenlohkareisiin ja niitä oli suurella aluella yli 300. Ne olivat eri kokoisia vaihdelleen noin alle kaksi metriä korkeista polven korkuisiin. Suurin osa oli yli metrin korkuisia, vajaan metrin läpimittaisia ja hieman eri muotoisia. Toiset olivat pyöreitä, muut kulmikkaita ja yhden kolmion muotoisenkin näin. Joissakin ruukuissa oli kannet, monet rikki ja suurin osa hieman kumollaan johonkin suuntaan. Alueella oli pari suurta pommin kraatteria ruukkujen välissä ja kertoman mukaan reilu kymmenen ruukua tuhoitui salaisen sodan aikana.

Kukaan ei edelleenkään osaa varmuudella sanoa mitä tarkoitusta varten ruukut on alunperin louhittu. Yleisimmän uskomuksen mukaan niitä on käytetty ruumiiden lahottamiseen. Ruukkujen ikääkään ei ole pystytty määrittelemään, mutta niiden uskotaan olevan noin 4000 vuotta vanhoja.

Olin oikein tyytyväinen näkemääni ja ruukkujen jälkeen suuntasin lentokentälle. Pienellä kentällä oli hurjasti ihmisiä, kun osa uuden vuoden juhlijoista teki paluuta pääkaupunkiin ja edellisen päivän lento oli myöhästymisen ja pimeyden takia peruttu ja siirretty sunnuntaille. Phonesavanhin kentällä kun ei ole valoja niin kone oli edellisenä iltana vain pyörähtänyt hämärissä kentän yläpuolella hieman korkeutta laskien ja palannut sitten sinne mistä oli tullutkin. Tämä kerran perutun vuoron oli määrä lähteä ennen omaani ja kun olin paikalla hyvissä ajoin, onnistuin vaihtamaan lippuni siihen. Pääsin siis edelliseen vuoroon, mutta ilmassa olin alkuperäisen lippuni aikataulussa ja kotona perin tyytyväisenä, onnellisena ja hyvin matkustaneena.