Blogiajassa olen nyt sitten kuukauden reaaliaikaa jaljessa, mutta ei se mitaan, salamana otan itseni kiinni ja kohta saatte taas lukea arjestani. Lupasin noin viikko sitten Urpolleni, etta paivitan Uuden-Seelannin matkakertomuksen kakkososan matkani viimeista edellisena paivana. Teinkin nain, mutta juuri kun oli saanut pitkan selvitykseni kirjoitettua, katkesi nettikahvilan internetyhteys ja matkakertomukseni lensi jonnekkin cyberavaruuteen. Kylla otti pattiin ja jos olisin ollut kotona niin joku tavara olisi varmasti lentanyt seinaan, mutta julkisella paikalla piti vain tyytya mutisemaan perkeleita suomenkielella ja menna pienelle kylmalle kavelylle Dunedinin yohon. Nyt olen kuitenkin toipunut tasta takaiskusta, joten teen sellaisen kolmen viikon pikayhteenvedon lomastani.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Gisbournen jalkeen matkustimme Tolagan lahdelle, jossa ohjelmaamme kuului lekottelua Eean ystavan maatilalla, ratsastusta ja vierailuja lahden taloissa ja torpissa Eean tuttujen luona. Saavuimme maatilalle eraana kylman kirpeana paivana lomani ensimmaisella viikolla. Talo oli kaunis. Se sijaitsi suojaisen laakson rinteessa, jonne johti puiden reunustama pitka kuja. Talon edessa oli lammaslaidun ja takana rinteessa hevoshaka. Pihassa kasvoi sitruuna-, appelsiini- ja madariinipuita, joiden oksat roikkuivat raskaina keltaisesta ja oranssista sadosta. Taloa kiersi terassi ja jokaisesta huoneesta oli lasiovellinen kaynti terassille.

 

Saavuttuamme talo oli tyhjillaan ja kylmillaan ja isanta tyomatkalla. Ensitoiksemme pistimme valkean pirtin uuniin ja keitimme teeta. Pirtti sijaitsi talon paadyssa ja sen jokaisesta ikkunasta avautui erilainen kaunis maisema; takana ylos maen rinteille, paadyssa hedelmatarhaan ja edessa alas aurinkoisille laitumille. Kuvittelin saapuneeni satumaahan, mutta kylman nipisely sormissa ja varpaissa muistutti, etta lomallahan sita vain ollaan.  

 

Saatuamme tulen uuniin ja kohmeiset sormet teemukin ymparille, siiryimme terasille aurinkoon istumaan. Lahes valittomasti kuulimme askelten aanet talon toiselta puolelta ja samassa huomasin tuijottavani suuripaisinta koiraa, jonka olen ikina nahnyt. Muutaman sekunnin paasta tuijotimme koiran isantaa, joka oli talon renki ja Eean tuttu. Han oli tullut tarkistamaan kuka talossa oleskeli nahtyaan savun nousevan piipusta. Tervehdysten ja esittelyjen jalkeen renki palasi takaisin toihinsa, mutta lupasi palata myohemmalla uudelleen.

 

Auringon laskettua renki saapui lupauksensa mukaisesti istumaan iltaa kannsamme ja kohta totesin istuvani vastapaata suurta persoonaa ja tarinankertojaa. Renki kertoi elamasta Tolagan lahdella, se ihmisista, rannalla jarjastettavista laukkakilpailuista (jonka han kuulemaa tapaa aina voittaa), valkoisesta ratustaan, sukeltamisesta, ravunpyydystamisesta, kuumista lahteista, rugbysta, ainoasta ulkomaan matkastaan Australiaan, lapsuudestaan ja omista maoritavoistaan. Kuuntelimme molemmat haltioituneena puhetulvaa, joka rakentui sanoista lauseiksi, lauseista tarinoiksi, tarinoista nauruksi ja ilta puhtaaksi iloksi. Nauroimme valilla vedet silmista valuen mahojamme pidelleen, emmeka juuri keskeyttaneet puhujaa silla halusimme kuulla kaiken mita rengilla oli kerrottavana. Olisin halunnut kuvata illan videolle ja tallentaa paitsi tarinat myos rengin kasvot kuvaksi. Han oli Tolagan lahden karski-Arska, alfa-uros ja kaunis kuin Michelangelon David.