Otsikkojen keksiminen on minäitselle blogikirjoittamisen hankalin osa. Miten ilmaista kirjoituksen sisältöä lyhyesti, ytimekkäästi tai johdattatelevasti? Ei mitään hajua ja siksi poimikin ostikkoni mistä sattuu ja olen tyytyväinen jos ne osuvat edes vähän sinne päin.

Viime viikon oikopolkuni otsikointiin oli lasten laulu, josta pidän todella paljon. Huojentuneena ajattelin, että selviäisin täällä oivalluksella seitsemän merkinnän otsikoista ja hyvinhän se meni, kun maantantaina mamma meni mansikoita ostamaan ja tiistaina toi talitintti, mutta keskiviikon keskipäivän jälkeen olin jälleen ongelman edessä. Mitä tapahtui torstaina, perjantaina ja lauantaina? Miten se laulu jatkuu? Muistissani on musta aukko, johon olen kirjoituksieni kanssa tipahtanut.

Tänään on sunnuntai, ja tiedän että otsikkona olisi voinut olla vaikka laulun viimeisen säkeen aloitus, Sunnuntaina susiemo suukon antoi lapsilleen. Se on mielestäni laulun kaunein säkeistö ja siitä olisi tullut koko sarjan ihanin otsikko, mutta kun päässä pyörii vain ne kolme puuttuvaa päivää niin kirjoitusurakasta on tullut tervan juontia.

Pitää lähtä tästä kävelylle, katsella ympärille, käydä torilla ostamassa pomeloita ja tyhentää pää siellä soivasta renkutuksesta niin eiköhän täällä taas ensi viikolla ole jotain muutakin kuin sanan helinää. Tai sitten ei.