Kudoin toissa paivana sukan ja siita tuli ruma. Lanka oli kaunista, mutta onnistuin kutomaan kummallisen epasymmetrisen raitasukan, jossa jokainen raita oli väärän kokoinen ja väärässä kohdassa. Tata rumaa sukkaa oli tosin niin mukava kutoa, etta en raskinut menna nukkumaan ennen kun olin saanut sen valmiiksi. Istuin koko illan lattialla telkkarin edessa ja neuloin. Lamminta oli reilusti yli 30 astetta, ulkona ropisi trooppinen sade ja mina annoin puikkojen laulaa. Se oli ihana ilta.

En nyt kuitenkaan meinaa laajentaa blogini teemaa neuleblogien suuntaan vaikka taysin ja totaalisesti ymmarran kaikkia niita suomalaisia miehia ja naisia, jotka ovat hurahtaneet kutomiseen ja siita bloggaamiseen. Talla pitkalla ja lavealla aasinsillalla haluan vain osoittaa kunnioitustani ja ymmarrystani kaikkia Suomen neuleblogeja kohtaan ja kertoa, etta ne avautuvat minulle.

Nyt sitten tulee se aasinsilta:

Kun siis istuin siina olohuoneen lattilalla ja neuloin sita sukkaa, mita oli kiva kutoa, niin kuulin ulkoa pienen aanen, joka kovasti kuulosti kissan miukumiselta. Jatkoin raitaa ja kuulin aanen uudelleen. Paatin kurkistaa ulos ovesta nahdakseni mista aani tuli ja heti siina oven ulkopuolella, hopeaisten sandaalieni paalla istui pieni kissanpoikanen. Aivan lutunen, isokorvainen olento. Pistin oven kiinni ja jatkoin kutomista, silla oletin kissan kohta palaavan kotiisa.

Kudoin nelja raitaa lisaa, koko ajan kuunnellen kissan surkeaa itkua, kunnes lopulta annoin kissaemovaistoni herata. Tiedan, etta vieraita kissoja ei pida alkaa ruokkia, jos haluaa paasta niista eroon, mutta pennun nauku kuulosti nalkaiselta ja aloin tuntea itseni todella pahaksi ihmiseksi. Pohdinnan jalkeen paadyin aivan loistavaan A-luokan suunnitelmaan, joka mielestani tyydyttaisi draaman molempia osapuolia. Kaadoin maitoa astiaan, vein sen kadulle ja nostin kissan pennun siihen viereen. Ajattelin, etta nain saisin ruokittua nalkaisen lapsen ja pian se jolkuttelisi kohti omaa kotiansa. 

Palasin takaisin kutimieni aareen ja hetken paasta kuulin kissan taas naukuvan. Paatin kovettaa mieleni ja olla avaamatta ovea vaikka pentu katseli minua sen ja lattian valiin jaavasta raosta suurilla silmillaan ja naukui niin vetoavasti, etta sydameni melkein sarkyi kylmyydestaan.

Sukka valmistui aikanaan ja menin nukkumaan. Seuraavana aamuna herasin myohaan, hyppasin housuhini, huuhtaisin hampaani ja syoksyin tyomatkalle. Aukaisin oven ja arvaatte varmaan mita kenkieni paalta loytyi. Taydellinen suunnitelma A ei ollut onnistunut. Paatin jatkaa kylmalla linjalla, ottaa suunnitelma B:n kayttoon ja siirtaa kissanpennun viileasti kadun puolelle. Noukin pienen kammenelleni ja lahdin aukaisemaan porttia, mutta ajoissa nain ulkopuolella naapurien koirat, jotka siella odottivat makupalaa leuat roikkuen ja nain ainoa siirtyva asia oli suunnitelma B, joka lennahti samantein roskakorin puolelle.

Kissavauva sylissani ja koiralauma perassani lahdin toteuttamaan suunnitelma C:ta. Kolkuttelin naapureiden ovia etsien loytolapseni kotia. Joka ikisessa kulmakunnan talossa tapasin vain pyorivan paan ja temppelia osoittavan sormen. "Anna munkeille" sanottiin. Kun omistajaa ei etsinnasta huolimatta loytynyt hyppelin kissa sylissani hiekkatien latakoiden yli naapurissani olevaan temppeliin, kohti suunnitelma D:ta. Seisoin tovin temppelin pihalla ja huutelin sabaidiita, mutta kukaan ei vastannut, eika missaan nakynyt ainoatakaan saframikaapuun kietoutunutta munkkia. Olin jo reilusti myohassa toista eika aivoni enaa suostunut tuottamaan uutta suunnitelmaa.

Palasin kotiin kissa kadella ja koirat kintereilla. Minulla oli jo kova kiire tyomaalle, Cadillac piti peruutta kadulle ja kissaa ei voinunt laskea maahan koirien armoille. Sisalle en halunnut sita pistaa, jotta se ei olisi tykastynyt kotini tuoksuun ja jaanyt pysyvaksi asukkaaksi, joten nostin kissan autoon, peruutin kadulle ja ajoin toihin. Suunnitelma E alkoi kehittya itsestaan.

Reilusti myohassa saavuin tyopaikalle kissan kanssa. Tarjosin sita kaikille, mutta toimistossamme ei todistetusti ole yhtaan samarialaista ja suunnitelma E alkoi murentua kasiini. 

Suunnitelma F oli tehda toiden jalkeen uusi visiitti temppeliin ja loytaa pienelle lapselleni sielta kunnollinen koti, mutta kun kotiinlahdon aika koitti oli kissa kadoksissa. Etsin sita jokaisesta tyomaamme nurkasta, sisalta ja ulkoa, kyselin kaikilta missa pentu oli, mutta vastaukseksi sain jo toistamiseen paivan aikana pelkaa paan pyoritysta ja harmissani huonosta huolehtimisestani paatin palata kotiin.

Iltavartija oli tullut tyovuoroon ja kohteliaasi piti minulle porttia auki, kun laahustin sen lapi. Samassa kuulin tutun aanen, pyorahdin ympari ja puutteellisesta kielitaidostani huolimatta sain kerrankin muodostettua taydellisen laonkielisen lauseen "MISSA KISSA?". Vartija osoittii koppiaan ja haki sielta karkulaisen. Sain suustani ulos uuden kysymyksen paikallisella "Pidatko sina tasta?", johon sain viimein vastauksen mita olin koko paivan toivonut. Nyokyttelevan paan, joka lopetti 24 tunnin kissaaitiyteni. Samarialaiset eivat sittenkaan ole viela kuolleet sukupuuttoon, ei ainakaan meidan toista.

10774.jpg

Pieni kissanpoikanen liftaajan tyopoydalla. Ja kylla, liftaajan tyopoyta on aina nain sekaisin.