Bloggaamiseen tulee nyt lähes viikon tauko, kun seuraavat kolme päivää tulen istumaan semmassa kuunnellen puheita naisten syrjimisen ehkäisystä. Viikonloppuna pakkomatkailen sitten Bangkokissa, että voisin pakkovisiteerata siellä Suomen suurlähetystössä.

Yleensä käyn Bangkokissa hyvällä mielellä iloisesti hypähdelleen, mutta tällä kerralla ohimosuoni pullistelee ja takahampaistani lähtee pelottavia ääniä. Pakollinen piipahdus Bangkokiin johtuu passistani, josta on tunnistesivu lähes irti. Jälleen kerran! Tämä on jo kolmas irtotunnistesivulla varustettu Suomen setelipainon valmistama passini. Ja tietäkää kaikki, passien ennenaikainen rikkoutuminen ÄRSYTTÄÄ minua. Miksi niitä halavatun Suomen passeja ei pystytä tekemään sellaisiksi, että ne kestäisivät myös muuta kun piirongin laatikossa makoilua? Miksi niitä surkeita passeja tehdään edelleen vaikka laatuongelma on ollut tiedossa jo vuosia? Arrrgh!!! Antakaa minulle vihdoin passi joka kestää sitä mihin se on tarkoitettu eli passin tarkastusta. Haluan oikean matkustusasiakirjan, sellaisen kestävän ja kunnollisen, joka ei hajoa atomeiksi kolmen aukaisun jälkeen. Halavatun helevattu!!! Kolme viimeisintä passiani ovat kestäneet vain vuoden jokainen ja puolet tästä ajasta olen ylittänyt valtakuntien rajoja sydän syrjällään peläten jokaisen tarkastuksen olevan sen, joka jumittaa minut passittomana jonnekkin Aasian Juankoskelle, missä ei Visat vingu, hotelleja ei pestä ja käteisvarat loppuvat heti ennen kun jumitus kunnolla alkoikaan. 

Tänään olen erityisen harmissani asiasta, koska Jennifer Kopezin kutsu Pekingiin itsenäisyyspäivän viettoon on nyt muhinut mietintämyssyssä tarpeeksi kauan ja olen vihdoin tullut tulokseen, että pakkohan sinne on lähteä kun kutsu käy ja tilaisuus tulee ja sitä paitsi olen jo valmiiksi melkein puolessa matkassa. Ja milloinka sitä tulee sitten piipahdettua Suomesta pitkäksi viikonlopuksi Pekingiin, kun siellä tai sieltä voi pitkinä viikoloppuina käydä Turussa tai Tampereella tai Tallinnassa tai vaikka iki-ihanassa Pärnussa? Peking nyt ei vain valitettaavsti kuulu Schengeniin niin sinne tarvitaan viisumi ja viisumin saamiseksi tarvitaan passi. Siis ehjä passi eikä mikään ö-luokan passike, joka makaa vuoden välein telakalla, kun ei kestä käyttöä. 

Uuden passin saaminen taas vie vähintään kuukauden, vaatii kaksi edestakaista matkaa Bangkokiin, läjöittäin lentolippu- ja hotellirahaa ja kaksi vuosilomapäivää, että pääsee virka-aikana anomaan ja noutamaan uutta asiakirjaa. Lisäksi nämä joka vuotiset passittomat kuukaudet tulevat aina silloin, kun olisi joku pakottavasti haluttava matka tiedossa, liian vähän aikaa uuden passin ja siihen päälle vielä viisumin saamiseen ja liian vähän rahaa ja lomapäiviä, että voisi huolettomasti totetuttaa näitä haluttavia matkoja.

Huh, huh, tulipa taas selvennettyä tämäkin minäitseen kohdistuva vääryys ja epäkohta. Jo helpottaa! Nyt voi sitten taas palata rauhassa pohtimaan sellaisia tavallisia päivittäisiä asioita, kuten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, köyhyyttä, epätasa-arvoa, äiti- ja lapsikuolleisuutta, puhtaan juomaveden puutetta, otsoonikerroksen ohentumista ja tietysti myös Pakistanin maanjäristyksen uhreille hitaasti ja vähäisesti kulkeutuvaa apua.