Mihin kirjoitusten aiheet ovat kadonneet? Miksi bloggaamisesta on tullut vääntöä? Tietysti voisi taas kirjoittaa kolme liuskaa siitä kun istuttiin kavereiden kanssa juomassa valkoviiniä perjantai-iltana, mutta sen jutun olen kirjottanut jo niin monesti aikaisemmin. Suomalaisen kulttuuritörmäyksetkin Laosissa tulevat ja menevät huomaamatta. Niitä kun tapahtuu niin paljon koko ajan, että kummallisesta on tullut tavallista. Hassuinta tässä tilanteessa kuitenkin on se että mieli tekee kirjoittaa, mutta aiheet pakenevat.

Kokeillaan nyt vaikka bloggaamista aiheena. Aloitan jokaisen työpäivän blogikierroksella. Käyn katsomassa kaikki tilaamani blogit, jotka on vuorokauden sisällä päivitetty. Tällä hetkellä tilaan 29 blogia, joista on yleensä noin puolet päivitetty edellisen vuorokauden aikana. Aamulukukierros ei yleensä kestä kovin kauan, sillä minä en juurikaan kommentoi. Olen oikeasti ujo, enkä oikein uskalla sanoa mitään vaikka monet lukemani blogit toivottavat kommentoijat tervetulleiksi. Tiedän myös kirjoittavani monesti liian kuvainnollisesti ja koukeroisesti ja näin piilotan pointtini lukjoilta huomaamattani. Kunpa oppisi kirjoittamaan myös täsmällisesti. Juuri niin kuin meitä monta vuotta koulussa ja yliopistossa opetettiin. Lyhyillä lauseilla asiaa napakasti. Toisaalta kyllä, en halua luopua luontaisesta tavastani antaa lähes jokaiselle substatiivilleni vähintään kolme adjektiivia. Tavasta, josta ei kyllä yliopistossa mitään ylimääräisiä kiitoksia jaeltu. Minun maailmassani perunapelto oli pehmeän, kostean, ruskeaa huntua, johon saapas uppoaa.... Harmaat kansiot ovat  kylmän metallisessa asiakirjahyllyssä kuin sotilaat virheettömässä rivissä.... ja kalpeat rahoitushakemukset kauniisti tumman sinisellä musteella tekstattuja, jossa lauseiden suuret ja huolelliset alkukirjaimet näyttävt siltä ne haluaisivat lentää ja aloittaa mielummin runon säkeitä ja rakkauden tunnustuksia kuin rahoitushakemuksia.

Toinen bloggamiseni liittyvä käsittämättömyys on pakonomainen tapani tutkia kävijätilastoja. Tarkistan ne lähes päivittäin ja kun luku on mielestäni korkea olen iloinen ja tyytyväinen ja kun juuri kukaan ei käy niin pistän naamaani nurinpäin. Samalla selitän itselleni, kuinka hölmöä ja kuinka tarpeetonta ja lopeta, lopeta, lopeta, lopeta, mutta silti klikkaan tilastot auki aivan liian usein. Onneksi tilastot eivät kuitenkaan ole pelkkiä itsetarkastelun välineitä vaan niistä voi myös oppia ja ne voivat huvittaa. Erityisesti lista lausekkeista, joilla blogiini tullaan hämmentää ja hymyilyttää minua aktiivisesti.

Tähän mennessä olen oppinut, että yleisin hakulauseke blogiini on Thai hieronta väliviivalla ja ilman. Tämä sanapari palautuu listaan joka kuukausi ensimmäisenä, kun edellisen kuukauden hakulausekkeet ovat pyyhkiytyneet pois. Myös mopojen maskeja etsitään usein, mikä taas on vain positiivinen juttu. Liftaajakin tykkää mopoista vaikka ei niistä eikä niiden maskeista juuri ymmärräkkään. Erityinen moposuosikkini on se 70-luvun kirkkaan vihreä pappa-Tunturi, jollaisilla Galaksikylän miehet Liftaajan lapsuudessa pörräsivät karvareuhkat mopoviimassa heiluen. Tämä tietysti aikana, joillon kypärä oli tuttu vain Syväriltä eikä todellakaan kuulunut mopoilijan tai pyöräilijän päähän. Tässä kuussa, joku on naputellut koneeseensa "koiran nimiä" ja päätynyt tänne. En muista kirjoittaneeni koiran nimistä muuta kuin kerran silloin kun kerroin ensi tapaamisesta Myrskyn kanssa. Jos nyt joku sattuu tänne toistamiseen samalla haulla niin en halua aiheuttaa samaa pettymysta kuin ensimmäisellä sisääntulolla, joten tässä muutamia eläinten nimiehdotuksia perhepiiristä. Itselläni on ollut elämäni aikana kaksi koiraa. Toisen nimi oli Myrsky ja toisen Donna. Lisäksi vaarillani oli koira nimeltä Caro ja serkuilla Pepita. Edesmenneen kissani nimi oli Papillo, joka 10-vuotiaana kirjoitin mielummin Babillo, kun se mielestäni kuulosti ja näytti näin hienommalta. Näiden lisäksi perheeseen on myös kuulunut siskon pojan ahven nimeltä Pertti. Hyvä nimi sekin.