<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Lentolippuongelma tuntuu ratkeavan. Kiitos kanssabloggaajille Kotirouvalle ja Finkulle, joille molemmille olisi nyt tulollaan palkinto, jos laitatte postiosoitteet tulemaan. Palkinnon on ansainnut myös Maurelita, sillä tämän blogin kilpailuissa palkintosijoille pääsee aina, kun sanoo jotain kivaa kirjoittajalle. 

 

Lentolippuasian selvittyä, vaivaamaan jää vain yksi <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />asia eli miksi liput ovat halvempia, jos matka on pidempi? Nytkin joutunen lentämään ensin pitkälle vikasuuntaan ja kääntämään sitten siellä kaukana nokkani kotia päin. Maileja tulee matkalle enemmän ja otsoonikerros ohenee tarpeettomasti, mutta selviän kotiin ja takaisin Bangkokiin menemättä vararikkoon.

 

Viikonloppu meni vilkkaasti. Sunnuntaina tapasin Bangkokin suomalaisia tarkoituksella ja tahattomasti. Rannanjärvien kanssa sunnuntailounastimme tummaa leipää, lohta ja perunamuusia eräässä Bangkokin ravintoloista. Samassa ravintolassa einehti myös toinen suomalaisseurue. Kolme meille tuntematonta miestä jokusen paikallisen seuralaisen kanssa. Tullessamme ohitimme heidän pöytänsä, mutta itse en huomannut maanmiehiä, kun puhua pölötin niin keskittyneesti ugria Annan kanssa. Poistuessamme kuulin heidän tutut diftongit ja kolisevat konsonantit ja ohikulkiessani sanoin "hei!" ja hymyilin. Kolme haalean sinistä silmäparia tuijoitti kivettyneesti takaisin täydellisen äänettömästi ja minua alkoi heti harmittamaan, että mitä ihmettä menin sillä tavalla törkeästi lörpöttelemään ja häiriköimään heidän ruokarauhaa. 

 

Maanmiesten tapaaminen on toisinaan yhtä hämmentävää kuin Bangkokilaisen taksikuskin kanssa keskusteleminen. Tuntemattomalle puhumien ei ole täällä aina sen sallitumpaa kuin kotimaassa. Annalle ja Antille puhisin epäonnisen hein jälkeen, että "noi näytti siltä, että olisin yrittänyt iskeä niitä" ja pyöritin silmiäni silleen. Varautukaa siis kaikki Bangkokiin matkustavat suomalaiset miehet. Täällä vaanivat monet vaarat. Kauheinta ehkä se, että täällä teille saattaa joku sanoa suomeksi: "hei". Apua auttakaa! Hyväksi koettu poistumiskehoitus on juuri tuo sunnuntain hiljainen rivi totaalitylyjä ilmeitä. Ne saavat tällaisten hyökkäävien suomalaisnaikkosten suut nopeasti tukkoon ja pelottavat heidät pakenemaan paniikinomaisesti paikalta. Toimii!