Heräsin syksyn toiseen huurteiseen ja aurinkoisen kirkkaaseen aamuun. Tänään viemme viimeisen lehtikuorman kaatopaikalle. Lehtiä oli tänä vuonna taas niin paljon, että ne eivät mahdu kompostiin vaan niitä on kuljeteltu metsiin ja kaatopaikalle. Haravaointiurakka oli jälleen kerran valtaisa ja minulle vastenmielinen.

Vaikka syksy onkin ollut kuiva, vettä on tullut säännöllisesti pieniä määriä ja siten olemme haravoineet vain märkiä lehtiä. Kosteus on haravoijan vihollinen, sillä se liimaa lehdet maahan eikä anna haravan irrottaa niitä. Tänä vuonna äiti näytti kasvattaneen sormenpäistään juuret haravan varteen ja huhki aamuisin koivujen alla jo kauan ennen kuin olin itse saanut silmiäni edes auki. Päästyäni pihalle keskityin talikoimaan kasoja kottikärryyn ja siitä peräkärryyn ja rapsuttelin maata vain kuormien välissä. Lehtien haravointi sai minut uudistamaan lempilehtipuulistani ja olen lopettanut koivusta pitämisen, sillä sen lehdet takertuvat liian tiukasti maahan. Suosikkipuitani ovat nyt vaahtera ja haapa kiitos isojen ja ilmavien lehtien, jotka harava saa lentämään kasoihin kosteimmilla keleilläkin.

Lehtien putoamisen lisäksi olen tutkinut myös muita luonnonihmeitä. Tässä vanhempien tietokoneella istuessani kastelen samalla ikkunasta hottiaisten eli kotivarpusten edestakaista liikehdintää. Meidän kotivarpuset asuvat kotitalon katossa kattopeltien alla ja tänään, syksyn toisen pakkasyön huurtamana aamuna, huomaan heidän olevan pesänrakennuspuuhassa. Huudan isää katsomaan ja selittämään varpusten omituista käytöstä, sillä isä tuntee luonnon ja linnut. Isä sanoo hottiaisten olevan hieman hölmöjä. Rakentavat aina kolmesti kesässä ja luulevat vielä näin myöhään syksyllä ehtivänsä pesiä tälle suvelle.

Talitintitkin ovat taas täällä. Ovat jättäneet kesäiset metsät ja lentänteen taas asutuksiin. Nyt istuvat räystäällä ja lehdettömissä sireenipensaissa ja ihmettelevät kanssani varpusten hommia.

Tänään ohjelmassa on myös kirppistavaroiden järjästelyä, sillä huomisen vietän Huikkavaaran kirpputorilla myymässä ylimäärästä roinaa, jota olen vuosien varrella varastoinut tänne Galaksikylään vanhempieni kotiin. Toivottavasti kylmää luvanneet meteorologit eivät pelota ostajia ja entisellä kasarmilla olisi paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat hyvin halpoja verhoja, lakanoita, viinilaseja, mukeja, lautasia, pitsiliinoja, parmesan raastimen tai vaikka tomusokerinsirottimen. Huikkavaaran kirpputorilla en ainoastaan myy tavaroitani vaan hoidan myös tavara-ahdistusta, joka minuun on iskenyt Laosista palattuani. En enää halua omistaa mitään muuta kuin sen minkä tarvitsen ja erityisesti en tarvitse mitään mikä on viimeiset kolme plus plus vuotta ollut varastoituna.

Iltaa istutaan sitten siskojen ja muutaman muun mukavan naisen kanssa sisar Maanantain luona Valkean kaupunnin vainolla. Äidin hehkeä sisko hakee minut kotoa asti ja yhdessä sitten köröttelemme hänen virtaviivaisella urheiluautolla laakson reunaa kaupunniin. Siskon luona notkuu pöydät ja käy suut, puhutaan naisten juttuja, juoruillaan ja nauretaan ja pohditaan maailman tilaa. Aamulla sitten herätään hymyillen valmiina myyntihommiin ja huomataan kuinka mukavaa onkaan, kun ympärillä on niin mukavia ja viisaita ihmisiä.