Alkuviikosta Liftaajaa hellittiin esittävällä taiteella. Harvinaista herkkua teatterittomassa kaupungissa. Teatteritapaus oli kiertävä kiinalainen ryhmä, joka teki vuosittaisen 10 päivän Vientianen vierailun paikallisen kiinalaisen yhteisön kutsumana. Ryhmä esitti kiinalaista oopperaa. Vaatimattomampaa variaatiota Pekingin oopperasta.

Näiden vuosittaisten esitysten funktio ei ole ainoastaan huvituksellinen vaan ennen kaikkea uskonnollinen. Ooperan välityksellä kiinalainen yhteisö haluaa osoittaa kunnioitusta ja kiitollisuutta esi-isillensä menneen vuoden suojelusta ja hyvästä onnesta. Samalla pyydetään lisää samaa tulevalle. Ryhmä esiintyykin hengille ja jumalille ja siinä siivellä myös me jumalattomat pääsemme seuraamaan jumalaista näytemää.

Näytelmä itsessään oli hyvin mielenkiintoinen. Ei dialoginsa tai sanomansa puolesta, sillä siitä en ymmärtänyt mitään, kun Galaksikylän koulussa ei valinnaista kiinaa ollut tarjolla ja näin on mandariinini jäänyt sitruksen asteelle. Mutta se paljettien kimallus, sametin himmeä pehmeys, punaisen hehku, maskien julma tuijotus, korkeat kirkunat, rummun pauke, dramaattiset käsien ojennukset, korkealle nousevat polvet ja jalkaterät, värien tanssi vaatteissa, päähineissä ja lavasteissa huumasi humanoidimme täydellisesti. Kerrassaan viehättävää. Kuviakin yritin räpsiä, mutta siitä ei oikein meinannut mitään tulla, kun takaseinä oli peitetty peittelemättömin loisteputkin. Ne paistoivat vastavaloa kameran linssiin haalistaen värit ja muuttaen kuvat kummallisen vihertäviksi. 

 

Tähän piti tulla kuva, mutta nettiyhteys tökkii tänään tosi pahasti eikä kuvan siirto onnistu. Palaan kuvineni paikalle parempana ajankohtana. Adios!