<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tiistaina Laosissa alkoi pyhien vietto vaikka kaikki eivät vielä silloin päässeetkään vapaalle. Täysikuu pisti pisteen Buddhalaiselle paastokaudelle ja liftaajakin suoritti päivän aikana pari uskonnollista rituaalia, kun niihin niin mukavasti liittyi mahdollisuus tehdä toivomuksia tulevalle vuodelle. Paatunut agnostikko taipui jostavasti yhden päivän opportunistiksi. Surullista, mutta todistettua tai hui hai!

Tiistaina heräsin itämaisen kirkon kellon kumuun eli naapurin munkkien monotoniseen kuorolaulantaan, joka säesti aamutoimiani, työmatkaani ja kertoi kyläläisille, että juhla oli alkanut ja kaikkien olisi tänään syytä tuoda uhrinsa hengille. Laulanta kaikui kaupungin jokaisesta pagodasta ja rytmitti pyhän päivän aamun. Temppeleissa oli tungosta ja temppelikansa parhaimmissa pyhäsilkeissä, liina kauniisti olkapään ja rinnan yli solmittuna. Naiset sin-hameissa ja kotiensa korein hopeinen urhiastia käsissänsä. Pyöräilin töihin laulannan saattamana ja tunsin olevani idässä.

Päivän työt tehtyäni, palasin kotiin. Aime saapui sunnuntaina muutaman viikon konsulttikeikalle ja asuu luonani, joten auringon laskettua suuntasimme yhdessä temppeliin, joka sijaisee Mekongin rannalla ja jossa pääsimme suorittamaan omat rituaalimme. Kädet leuan alla lootuksen nuppuina toivotimme munkeille sabaidiit ja juttelimme hetken noviisien kanssa. He paukuttelivat raketteja ja koiranpommeja ja esittelivät bambusta tekemänsä pitkän veneen rungon, joka oli koristeltu kukin ja säilykepurkeista tehdyin öljylyhdyin. Ostimme kylän naisilta banaaninlehdistä, samettiruuruista ja valkoisista kukan nupuista tehdyt omat pienet kynttiläveneet, kompuromme pimeässä alas mutaista joen penkkaa ja laskimme veneemme vesille lastattuna kynttilöillä, suitsukkeilla, 1000 kipin setelillä ja tulevan vuoden toiveilla. Kuiskasin omalle laivalleni salaisimmat unelmani ja pyysin uutta työpaikkaa, laskin laivan veteen ja tyytyväisenä katselin kuinka se välittömästi virtaan tartuttuaan otti suoran kurssin kohti Kambodzaa välttäen rannan karikot, vakaasti joen mustalla pinnalla pysyen. Sen lipumista katsellessani toivoin, että sen vakaa liike olisi kuvainnollinen toiveitteni toteutumisen suhteen.

Lähtiessämme vaihdoimme vielä muutaman sanan munkkien kanssa, jotka toivottivat meidät paikalle uudelleen kello kahdeksalta. Silloin he siunaisivat itsetekemänsä kylän yhteisten toivomusten veneen ja kyläläiset nostaisivat sen metelöiden veteen. Kiitimme kutsusta, mutta olimme jo ottaneet vastaan kutsun toiseen kyläpaikkaan laskemaan illan seuraavat kynttiläveneet vesille. Hyvään Laosilaiseen tyyliin lupasimme kuitenkin palata tulevana vuonna takaisin vaikka kumpikaan meistä ei osaa sanoa olemmeko silloin enää edes lähellä koko Kaakkois-Aasiaa

. Hymyillen nyökyttelimme päitämme ja jatkoimme matkaa.

Ajoimme läpi nuhjuisen ja pölyisen kotikaupunkini hiljaisuuden vallassa. Jokaista taloa koristi sadat kynttilät ja kuun valossa kapunki näytti käsittömättömän kauniilta. Useamman talon eteen oli pystytetty banaanin lehdistä tehty pienoislohikäärmevene, joka oli koristeltu kukin ja kynttilöin. Ihmiset olivat kerääntyneet talojensa eteen ja paukuttivat ilmaan raketteja, jotka kipunoivat tien yläpuolella luoden illuusion säkenöivästä tunnelista, jonka läpi ajoimme.

Kyläpaikkaan päästyämme laskimme uudet kynttiläveneet Mekongiin. Kuiskasin omalleni samat toivomukset kuin aikaisemmin ja myös tällä kertaa laivani otti vakaan linjan kohti etelää. Tässä vaiheessa iltaa Mekong oli muuttunut tähtijoeksi, jota pyöreä kuu taivaalta katseli. Tuhansien kaupunkilaisten pienet kynttiläveneet pilkuttivat mustan joen ja siellä täällä purjehti suurempia kylien yhteisiä bambulaivoja, jotka oli rakennettu monikerroksisiksi säilykepurkkiöljylampputelineiksi. Minusta näytti kuin yön pimeydessä vedessä olisi kellunut kristallikruunuja ja monihaaraisia kynttilänjalkoja.