Olen takaisin postillani. Laosin Vietianessa, Fain kylässä, omassa betonisessa kodissani. Tervetuloa takaisin minä-kulta!

Alkuperäisestä kolmiviikkoisesta lomasta tuli paluuta edeltävänä päivänä neljäviikkoinen. Ensin loma ja viikko odotusta siihen päälle. Työnantajan valitsemalla matkatoimistolla kesti seitsem
än päivää saada lentoliput varattua ja vahvistettua. Kyseenalainen saavutus, kun Finnair lentää Helsingistä kaksi päivittäistä vuoroa Bangkokiin ja Bangkokista pääsee joka päivä kolmella koneella Vientianeen ja ainakin kuudella koneella Udon Thaniin. Jennifer Kopez piti vielä buukkaustilannetta silmällä koko odotusviikon ajan ja raportoi päivittäin, että tilaa löytyisi tänäänkin. Viikon odoteltuani Suomen kylmyydessä matkatoimisto onnistui lopulta saamaan lipun kotua Vientianeen Kööpenhaminan kautta kolmella koneen vaihdolla ja reiluilla odotuksilla maailman lentokentillä. Kotiovelta Vientianeen matka kesti 35 tuntia.

Matkan aikana ylitin viisi aikavy
öhykettä ja lensin kotimaan raesateesta Vientianeen, jossa odotti kuuman kauden kuumin aika ja koti, jossa ei ollut ensimmäistäkään toimivaa ilmastointilaitetta. Saapumisestani lähtien, joka päivä, Vientianessa on ollut 40˚C lämmintä varjossa ja saman verran yöllä. Ilman ilmastointia olen viettänyt aikaa kotosalla liikkumatta, sillä jo ajattelu saa hien ruutaamaan otsahuokosista. Ilmastointilaitteen korjaajaa varttoessani olen muistellut Spike Leen Jungle Fever-elokuvaa ja ymmärrän sen nyt vihdoin täysin ja totaalisesti. Kuumuus tekee ihmisestä hullun, raivohullun, seinähullun.

Olin jo hyvää vauhtia hikoilemassa itseäni sekop
ääksi, kun tänään kaksi korjausmiestä ajoi tuk tukilla pihaan. Lopultakin. En muista milloin viimeksi olisin nähnyt mitään yh suloista.