Keskiviikkona koitti Buddhalaisen paastokauden päättymisen pääjuhla eli soutukilpailu, jolloin toisistaan ottivat mittaa eri kylien lohikäärmen päin keulakoristellut ja kirjaviksi maalatut viisikymmenmiehiset veneet. Työpaikat olivat silloin kiinni ja kaikki kynnelle kykenevät vapaalla.

Kilpailu järjästetään vuosittain kaikissa Mekong-joen varren kaupungeissa ja kuten aina, myös tänä vuonna Vientiane oli vaarassa ratketa liitoksistaan, kun kaikki 100 kilometrin säteellä asuvat tulivat keskustaan. Joka vuosi kupletin juoni on sama. Markkinameninkiä, meteliä, liikaa ihmisiä, paljon beer Laoa, riemua, huutoa, laulua, naurua, kannustusta, rummun lyöntiä ja paahtavan kuuma aurinko. Veneet kilpailevat joella ja innokkaat katselijat rannan törmän hyvistä katselupaikoista. Ensimmäiset paikanvaraajat saapuvat joen penkalle jo aamulla ja mattimyöhäset saavat tutkailla edessä seisovien niskavilloja. Näin myös viime keskiviikkona.

Soutukilpailun aikana joen ranta ja rantakatu muuttuvat suureksi markkina-alueeksi. Pienet kojut myyvät Kiinasta tuotuja T-paitoja, varvastossuja, farkkuja, leluja, DVD levyjä, muoviastoita ja koruja. Kaikki piraattituotteita tai muuten halpaa Made In China laatua. Thaimaasta on tarjolla monenelaista kosmetiikkaa, UHT maitotuotteita ja jurgurtteja. Tuoremuonituksesta vastaavat maakuntien köyhät miehet, naiset ja lapset, joilta voi hyvin pienellä rahalla ostaa paikallisia herkkuja ja erikoisuuksia kuten bambuputken sisässä paistettua kookosmaito-hedelmä-gluteeniriisiä, kanan ja sammakon koipia, grillitikkuja, joihin on pistetty kaiken naköisiä eläimen sisäosia, viidakon hedelmiä, paistettuja heinäsirkkoja, grillattuja kananvarpaita ja kamalia keitettyjä kananmunia, joiden sisälta löytyy kokonainen kanapoika pienine nokkineen ja tuskaisine silmineen. Kakomisrefleksini aktivoituu nykyään jo pelkän munakasan näkemisestä vaikka muuten en osaa nirsoilla muulle kuin korianderille ja sellerinvarrelle. 

Jotta kaikki pääsisivät kunnolla nauttimaan ostamisen ja omistamisen ihanuudesta täällä Laosissa, yhdessä maailman viimeisimmistä kommunismin saarekkeesta, avautuvat markkinat jo kaksi viikkoa ennen varsinaista kilpailupäivää. Iltaisin rantakadulle keräätyvät mopot ja kävelijät suloiseksi sekasotkuksi ja silloin pitää kulkea varovaisesti taakse vilkuillen välttääkseen pohkeiden palovammat. Ruukassa kävelijat ja mopoilijat kun tuppaavat tiivistyä niin lähelle toisiaan, että mopojen pakoputket helposti koskettavat kävelijöiden jalkoja. Jokainen markkinat hameessa tai shortseissa kokenut on ainakin kerran saanut pakoputkipalovamman jalkaansa ja näin oppinut markkinakävelijälle tyypillisen kiivaan pään pyörityksen. 

Soutukilpailupäivänä mopot eivät kuitenkaan voi tulla keskustaan, sillä silloin siellä on niin paljon ihmisiä niin tiivinä massana, että päänsä raapimisesta voi vain haaveilla. Käsien ylös nostaminen onnistuu vasta kun soutukilpailu on ohi ja ihmiset alkavat purkautua kohti mopojaan. Tässä vaiheessa koko kaupunki tuntuu olevan reilussa myötälaitasessa ja kukaan ei yleensä tiedä minkä kylän vene kilpailun voitti. Soutajat tunnistaa kirkkaista T-paidoista ja päähineistä ja kaikkia kannustetaan yhtä äänekkäästi. Näissä kisoissa hopea ei ole häpeä ja viimeiseksi, seitsemänneksi, kolmanneksi ja ensimmäiseksi tullut joukkue juhlii päätettyä kisaa yhtä voitonriemuisesti.

Vaikka soutukilpailu on kauniin kirjava ja mielenkiintoinen juhla, pysyttelen itse silloin kaupungin laitamilla. Markkinoilla on näet niin kova meteli, että pohjoisen metsän huminaan tottuneet korvani eivät anna minun mennä paikalle enää ollenkaan. Jokaisella kojukauppiaalla kun on kojunsa pielessä metrin korkuinen kaijutin, josta he soittavat mielimusiikkiansa. Jokaisen kojun pitäjä yrittää saada oman musiikkinsa kuulumaan yli naapureiden ja tällaisella yhteistyöllä kauppiaat saavat aikaan tärykalvoja pahoinpitelevä kakofonia, jota ei tunnista musiikiksi. Muutenkin olimme edellisillan juhlimisesta niin väsähtäneitä, että päätimme Aimen kanssa jättää kilpailu tänä vuonna kokonaan väliin. Itse kiipesin aamuföön jälkeen takaisin sänkyyn kipeän pään kanssa ja Aime jumittui television eteen Täydellisten naisten koukuttamana.

Iltapäivällä ryhdistyimme ja lähdimme kyläkierrokselle katselemaan miten tutut olivat juhlasta selvinneet. Kuljimme talosta taloon ja kaikkialla tapasimme vain nauravia ja hiprakkaisia tuttuja ja tutun puolikkaita. Itse noudatimme kuivaa, mutta makeaa linjaa, käyttäydyimme oikein aikuisesti ja pysyttelimme hereillä puolille öihin kunnes nukkumatti tuli noutamaan väsyneet juhlijat helmoihinsa ja päätti tämän paastokauden päättäjäiset tuutulaulullansa.